Niin kuin moni varmaan tietää, ylläpidän apt-asennuslähdettä Oo2-soikolle osoitteessa http://dtw.silverentertainment.fi/oo2-soikko/ Palvelimen lokitiedostot säilyvät kaksi viikkoa, ja niiden perusteella Oo2-soikkoa ladattiin aluksi lähes 200 kertaa kahden viikon aikana. Määrä laski pian noin 150:een, jossa se onkin pysynyt aika pitkään (välillä tosin lokit eivät olleet toiminnassa).
Ihan viime aikoina Oo2-soikon lataukset ovat pudonneet jyrkästi ja menneiden kahden viikon tulos on 74 latausta. Kolmena viime päivänä latauksia ei ole ollut kuin yksi ainoa. Voisiko tästä tulkita, että ihmiset ovat suurin joukoin vaihtaneet Voikkoon? Oo2-soikon asennuslähde ei katoa mihinkään vielä pitkään aikaan. Jatkossa kuitenkin tuen vain niitä jakeluja, joihin Oo2-soikon voi kääntää lähdekoodipaketista (pääsee parista purukumiviritelmästä eroon). Sellainenhan on jo jaossa em. sivuilta. Käännän paketin erikseen Ubuntu Edgya varten, jos Jarnon Debianiin tekemä paketti ei tule sinne mukaan. Debian Etchiin sen kai voisi kuvitella tulevan (?). --------------------------------------------------------------------- To unsubscribe, e-mail: [EMAIL PROTECTED] For additional commands, e-mail: [EMAIL PROTECTED]
