Alla koottuna joitakin ajankohtaisia asioita. Oikoluku ja tavutus ===================
Oo2-soikon jakelu Lemin kunnan palvelimelta päättyy suunnitellusti marraskuun lopussa. Jos joku vielä haluaa jatkaa Soikon jakelua, vielä ei ole liian myöhäistä ottaa tuota hommaa vastuulleen. Mikäli halukas taho jostain löytyy, voi minuun ottaa yhteyttä jos haluaa hyödyntää nykyisiä asennusohjeita. Ne eivät ole pitkään aikaan olleet ajan tasalla, joten jakelua jatkavan on syytä tietää jonkin verran lisäosien kehityksestä. Tähän liittyen muistuttaisin, että sekä Oo2-soikko että openoffice.org-voikko sisältävät GPL- ja/tai LGPL-lisensoituja osia. Nämä lisenssit asettavat tiettyjä ehtoja ohjelmistojen levittämiselle. Erityisesti lähdekoodiin liittyvät vaatimukset ovat monilta jääneet huomaamatta. Vaikka voi tuntua turhalta levittää lähdekoodeja "loppukäyttäjille" suunnatuilta sivuilta, on hyvä muistaa, että käyttäjille tukipalveluita tarjoavat yrittäjät voivat hyvinkin noita lähdekoodeja työssään tarvita. Yleensä lähdekoodivaatimukset koskevat myös muuta kuin verkon kautta tapahtuvaa levitystä, ja myös ei-kaupallista toimintaa. Kannattaa siis tutustua huolellisesti käyttämiinsä lisensseihin. OOo 2.3.1 ========= Korjauspäivitys versioon 2.3 on valmistumassa. Todennäköistä (mutta ei varmaa) on, että osoitteesta ftp://ftp.linux.cz/pub/localization/OpenOffice.org/devel/680/OOG680_m9/Build-1 löytyvät asennuspaketit julkaistaan myöhemmin versionumerolla 2.3.1. Suomennoksiin ei tähän versioon ole tehty muutoksia version 2.3 jälkeen, joten jos testaatte näitä, huomio kannattaa kiinnittää muuhun toiminnallisuuteen. Suomennokset ja OOo 2.4 ========================== Version 2.4 suomentaminen on aloitettu. Tavoitteenani on saada työ valmiiksi joulukuun 20. päivään mennessä. Ensimmäinen päivitetty GSI-tiedosto on julkaistu, ja se päätynee kehitysversioon SRC680_m238. Tämän jälkeen suomentamista jatketaan kehityshaarassa OOH680, jota suomennosten tarkastamisesta kiinnostuneiden on kannattaa jatkossa seurata. Etenen toistaiseksi sillä oletuksella, että muita suomentajia ei ole osallistumassa tämän version suomentamiseen. Työtä kuitenkin on sen verran, että sitä riittää jaettavaksikin, jos joku haluaa mukaan. Itse jätän tälläkin kertaa suomentamatta joitakin (omasta mielestäni) vähemmän tärkeitä moduuleja. Ohjattu kirjeen luonti ====================== Jo pari vuotta meitä suomalaisia vaivannut ohjatun kirjeen luonnin bugi saadaan ehkäpä korjatuksi versioon 2.4: http://qa.openoffice.org/issues/show_bug.cgi?id=73297 Harri --------------------------------------------------------------------- To unsubscribe, e-mail: [EMAIL PROTECTED] For additional commands, e-mail: [EMAIL PROTECTED]
