Hei!
Pyörän uusintakeksintöni tapahtui sitten vähän myöhään. Semmoista sattuu.
Juuri sain siivoon raakakäännösvaiheeseen Ratkaisimen ja Teksti
sarakkeiksi -ohjeet. Kun nuo ovat uusia toimintoja, niin jotenkin niiden
ohjeita pitää suuremmassa arvossa. Koskeehan ne kaikkia käyttäjiä, ei
vain uusia.
Mitä vielä on tekemättä (paljon muun lisäksi), niin joidenkin
sovellusten näppäinohjeet samoin kuin esteettömyysohjeita. Jospa nyt
niitä yrittäisi tuohon ylihuomisen iltaan (onkohan tuo aikaraja minkä
valtakunnan kellon mukaan ja vuorokauden alusta vai lopusta?). Viikossa
varmaan ehtii putsia sitten tekosiaan aika paljon?
Mitäs sitten tehdään, jos vielä olisi käyttämättömiä resursseja ohjeiden
suomennokseen? Jatkoa jostain versiosta 3.xx? Vai onko Pavelilta
mahdollista saada tietoa joistain myöhemmistä aikarajoista?
Ystävällisesti
Risto
On Wednesday 25 June 2008, Risto I. Jääskeläinen wrote:
> Hei!
> Kun tuon nro 6:n osalta sitten hieman haeskelin noita käyttöliittymän
> tekstejä, niin traumaattisesta kokemuksesta poiki tämmöinen idea,
> esimerkkinä "Kutista"-sana:
>
> Hyvissä ajoin ennen kuin testiversion viimeistä versiota muutetaan
> kaikki käyttöliittymässä esiintyvät "Kutista"-merkkijonot sellaisiksi,
> että niihin liittyy yksilöivä tunniste, tyyllin "-01-Kutista",
> "-02-Kutista" ... Tunniste pitää sitten olla sellainen, että se on myös
> helppo joukkopoistaa myöhemmin ja mieluummin vielä sellainenkin, ettei
> se suhteettomasti häiritse tavanomaista käyttöä "metsästyksen" aikana.
Tämäntapainen systeemi on jo tarjolla:
http://wiki.services.openoffice.org/wiki/KeyID_Build
Tuo ehdottamasi menetelmä on kyllä käyttökelpoinen, mutta nyt ollaan jo sen
verran lähellä suomennosten jäädytystä versiota 3.0 varten, että en
haluaisi
enää lähteä lisäämään noita tunnisteita Pavelin asennuspaketteihin.
Siinä on
se riski, että esimerkiksi johonkin Linux-jakeluun voi päätyä "sotkettu"
suomennos, koska emme voi kontrolloida sitä, milloin jakelijat viimeisen
kerran päivittävät käännöksiä. Virallisen aikataulun mukaan käännösten
tulee
nimittäin olla valmiita ylihuomenna, ja viimeinen päivä toimittaa
korjauksia
on ensi viikon perjantai:
http://wiki.services.openoffice.org/wiki/Translation_for_3.0
Pavelin prosessia käyttävät ryhmät (kuten me) voivat yleensä toimittaa
korjauksia myöhemminkin, mutta esimerkiksi version 2.2 kohdalla Pavel
noudatti virallista aikataulua, eikä ottanut korjauksia enää tuon annetun
päivämäärän jälkeen.
Version 3.0 julkaisun jälkeen voidaan kyllä tehdä kuten ehdotit. Tai
voin myös
rakentaa itse täydellisen KeyID-buildin, jossa siis koko käyttöliittymä on
merkattu noilla tunnisteilla. Todennäköisesti tosin tekisin sen vain
Linuxille, koska Windows-buildien tekeminen on huomattavasti työläämpää.
Harri
---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [EMAIL PROTECTED]
For additional commands, e-mail: [EMAIL PROTECTED]
__
Wippies-vallankumous on täällä! Varmista paikkasi vallankumouksen eturintamassa
ja liity Wippiesiin heti!
http://www.wippies.com/
---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [EMAIL PROTECTED]
For additional commands, e-mail: [EMAIL PROTECTED]