Hei,
alkoi vaivata se Impress ongelma, jota en ole saanut ratkaistua.
Poistin OOo:n asennukset ensin Windowsin työkaluilla ja sitten tuhosin
kaikki OOo -kansiot application data puolelta ja program files
puolelta. Sitten asensinkin RC4:n virallisilta kotisivuilta, en
Pavelin asennuksena.
Ja kas, Impress toimii moitteettomasti. Lisäosisista olen nyt
asentanut vain Voikon, enkä suomenkielistä kielipakettia.
Eli ongelma liittyi joko a) Pavelin virittelyyn tai b) joihinkin
asioihin, joita olen asentanut peruspaketin jälkeen, joko lisäosiin
tai suomen kielen pakettiin. Pitäisin todennäköisimpänä arvauksena
jotain lisäosaa.
Nyt on vähän kiire, en ehdi enempää testailemaan, mutta
englanninkielisellä käyttöliittymällä ainakin asiat vaikuttavat nyt
todella hyviltä.
OOo -blogini palvelin ollut nurin muutaman päivän, myös palvelinta
ylläpitävän järjestön. Joudun keskittymään ensin tämän pulman
ratkaisemiseen, sillä blogissa pitäisi tietenkin olla seikkaperäinen
3.0:n esittely heti kun virallinen julkistus on tapahtunut. Blogille
on kertynyt 100.000 osumaa noin 20.000 ip-osoitteesta vuoden aikana ja
viime aikoinakin, kun olen ollut laiskempi kirjoittamaan, niin
uniikkeja käyntejä on ollut 500-700 ip-osoitteesta viikoittain. Eli
kiinnostusta OOo:hon on, ja blogia tosiaan kannattaisi pitää hengissä
muun tiedottamisen rinnalle, koska sillekin näyttää olevan
tilauksensa. Yritän saada pulman ratkaistuksi ...
JusSi
---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [EMAIL PROTECTED]
For additional commands, e-mail: [EMAIL PROTECTED]