Hei,
opettajilla nämä lukukauden loppupäivät bruukkaavat olemaan kiireisiä,
joten vastaaminen on jäänyt ja blogigin on ollut lepotilassa. Mutta
nyt muutama sana, lyhyesti.
Lainaus Harri Pitkänen <[email protected]>:
Prosessihan tässä menee jotakuinkin niin, että tarvitaan yksi tai useampia
ehdokkaita projektin johtoon. Valita voidaan yksi tai kaksi, mutta minusta
kaksi (varsinainen- ja varapäällikkö) olisi ehdottomasti parempi, ettei koko
vastuu kaadu pelkästään yhdelle. Jos tulee enemmän kuin kaksi ehdokasta,
niistä sitten tarvittaessa äänestetään. Äänioikeutettuja ovat kaikki
vähintään
observer-statuksella fi-projektissa jäsenenä olevat. Mutta jotenkin epäilen,
ettei ehdokkaita niin hurjasti tule, että äänestämään oikeasti jouduttaisiin.
Kannatan varsinainen- ja varapäällikkö ratkaisua. Olisi tosiaan hyvä,
jos vastuita ja töitä voisi jotenkin jakaa. Eikä oltaisi riippuvaisia
yhden henkilön, sanotaan vaikka oletuksena, pitkän ulkomaan matkan
aiheuttamasta tiedonkulun katkoksesta.
Mielestäni meidän olisi välttämätöntä löytää ohjelmistotekniikkaa hallitseva
Windows-osaaja, koska suurimmat ongelmamme ovat yleensä olleet Windows-puolen
asioita, joita kukaan ei ole pystynyt tai ehtinyt ratkomaan. Tällaista
henkilöä olisi ehkä hyvä etsiä jostain käyttäjäorganisaatiosta, koska niissä
heitä luultavasti on. Varsinaisen projektipäällikön pitäisi varmaan olla joku
aktiivisesti projektin toimintaan pidemmän aikaa osallistunut, käytännössä
siis joko minä, Risto tai Jussi. Varapäällikkö voisi olla myös joku
meistä tai
tulla muualtakin, kunhan hänellä olisi edes jotain meriittejä tehtävään.
Itselläni ei ohjelmistotekniikka ole kummemmin hallussa. Tuskin edes
monimutkaiset OOo -makrot onnistuisivat. Taitaa jäädä asiakirjamallien
tasolle osaaminen. Eli tuo suunta "jostain käyttäjäorganisaatiosta"
kuullostaa hyvältä idealta, mutta ainakaan minulla ei ole heittää
uusia nimiä keskusteluun.
Minusta Harri on vetänyt asioita käytännössä jo aika pitkään, joten
olisi selkeintä että hän toimisi projektin päällikkönä. Kysymys
varapäälliköstä on sitten paljon monimutkaisempi. Hieman epäilen omia
kykyjäni tällaisessa hankkeessa. Teknisen asiantuntemukseni
pinnallisuuden ohella panostani haittaa ajoittain kiivas opetustyö,
jolloin ei kyllä viikkokausiin rahkeet riitä muihin hommiin, eli se
vähäinen panokseni on sekin aika jaksoittaista. Risto sen sijaan on
osoittautunut varsinaiseksi tehopakkaukseksi, ja hänellä näyttää
riittävän melko säännöllisesti aikaa tälle projektille. Eli, jos
Ristoa kiinnostaa, pitäisin häntä hyvänä varapäällikkö ehdokkaana.
Kovaa tunkua näihin hommiin tuskin on, ja siksi pitää tietenkin etsiä
uusia ihmisiä mukaan. OOo.fi sivulla ollut "hakukuulutus" oli hyvä
veto, ja lainasin sen myös blogin puolelle. Toivottavasti se tuottaa
jonkinlaista vastakaikua.
Mutta tällaista tällä kertaa. Jatkettaneen keskustelua. Harri - onko
tässä jotain OOo:n yleiseen organisaatioon liittyvää aikarajaa, josta
pitäisi olla tietoinen?
JusSi
Harri
---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]
---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]