Tästä nyt näköjään kehkeytyi melkoinen juupas-eipäs-keskustelu.

Pyydän huomioimaan sitten se, että alkuperäinen tarkoitukseni oli se, että kukaan ei tietämättömyyttään syyllistyisi asiaan josta voi olla jälkiseuraamuksia.

Kokemuksia radiolain rikkomisen tutkinnasta on minulla ja muutamalla muulla elektroniikka-alan amattilaisella 80-luvulta kun viranomaiset ryhtyivät selvittelemään kuka oli valmistanut joidenkin k-päisten piraattiharrastajien laitteet. Siinä ei kysytty mitään vaan tutkittiin ilmeisesti satunnaisotannalla radioalan harrastajia ja käytiin mm. yhden tuttavani työpaikalla. Tämmöiset voivat saattaa aika ikävään valoon työntekijät esimiestensä silmissä vaikkei syyllisyyttä löydettykään.

Toisaalta myös radioamatöörinä en pidä hyvänä sitä, että esiintyy piraattitoimintaa radioamatöörialueilla - siitä eivät muutkaan luvan omaavat pidä! Kun myydään laitteita niin usein perusteena kaupan teolle on saatava hinta ja niinpä ostajalla ei välttämättä ole aina puhtaa jauhot pussissa jos transceiverin ostossa ei edes kysytä myyjän puolelta, että mikä se sinun amatöörikutsusi olikaan ja ostajapuolikaan ei sitä ilmoita.

On tietysti selvää, etteivät tunnetut harrasteveljemme DX-kuuntelijoiden puolella tee laittomuuksia, mutta ostajia voi olla paljon muitakin.

Useimmat radioamatööritransceiverit toimivat 13,8V käyttöjännitteellä ja ovat siltä osin verkkokäyttöisten sähkölaitteiden sähköturvallisuusmääräysten ulkopuolella. Toki on runsaasti varsinkin vanhempia laitteita joissa on sisäärakennettu poweri tai putkipääteasteita joissa esiintyy vaarallisia jännitteitä. En suinkaan tarkoittanut, että asiantuntemattoman henkilön pitää peukaloida laitteen sisäpuolta. Siihen löytyy niin asiantuntevia radioamatöörejä kuin ammattiliikkeitäkin. Ja kaiken lisäksi tuommoinen lähettimen toimintakyvyttömäksi tekeminen on useimmiten hyvin yksinkertainen juttu joka voidaan tarvittaessa palauttaa alkuperäiseksi ilman suurempia töitä.

73 IJL

SDXL jäsennumero 2312 (oliko se jostain 1970-luvun alusta ) OH5HOI/OH5IJL vuodesta 1998





At 11:20 8.3.2010, you wrote:
Hyvät ystävät, älkää menkö sörkkimään niitä transceivereita (mihin unohtui sähköturvallisuuskin?) Nyt hierotaan pilkkua ja aivan väärin. Ei rigin omistamisessa ole mitään laitonta, vaikka hami (siis rdioamatööriluvan omaava henkilö) ei olisikaan. Ongelmat alkaa sitten, jos sen lähettimen kanssa aletaan oikeasti törttöillä ja viranomainen joutuu puuttumaan asiaan. Kyllä nämä radiotavarat saavat liikkua yksityishenkilöiden välillä vapaasti. Virallista liiketoimintaa säädellään jonkin verran tarkemmin, mutta enpä ole minäkään koskaan joutunut mitään lupia esittelemään kauppoja tehdessä.

Erittäin suositeltavaa on varmuuden vuoksi lukea se kuuluisa käyttöohje, että laitteen luonne ja toimintatapa ymmärretään oikein. Pidetään rauta ehjänä ja nautitaan radioharrasteesta (dx tai hami, mitä väliä...).

Dx-kuuntelija vuodesta -79 ja hami -82

JMV



>Sanoo laki mitä tahansa niin Viestintäviraston tulkinta on luettavissa
>esim
>Ficoran sivuilta:
>http://www.ficora.fi/index/luvat/luvanvaraisetradiolaitteet/radioamatoor
>it.html
>Ja tätä on käytännössä noudatettu eli laitteita on takavarikoitukin.
>
>Myyntitilanteessa käytäntö on ollut se, että laitteen saa Suomessa ostaa
>ilman radioamatöörilupaa vaikka sitten hallussapito ei ole sallittu.
>Euroopassa on monia maita joissa laitteen ostajan on esitettävä lupa
>ennenkuin kauppa voidaan tehdä. Taas samat firmat voivat myydä kylläkin
>ulkomaille ilman, ettäostaja esittää radioamatöörilupaa...
>
>Eli käytännössä asialla on turha leikkiä eli jos haluaa
>amatööritranceiverin
>DX-kuuntelukäyttöön ja amatöörilupaa ei ole niin kannattaa se lähetin
>tehdä
>toimintakyvyttömäksi.
>
>73,s IJL


___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html




___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2009 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2009
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to