Moi

50+ ihmiset ja "paluumuuttajat" ovat toki tervetulleita. Liitolla
vain ei ole tulevaisuutta, jos mukaan ei saada nuorempia jäseniä. Esimerkiksi 
maahanmuuttajien
rekrytointiin on kiinnitetty tuskin mitään huomiota, vaikka he seuraavat
tiiviisti lähtömaidensa tapahtumia.

DX-kuuntelun suosio on yhteydessä ympäröivään yhteiskuntaan ja erityisesti 
tekniikan
kehitykseen (=netti syrjäytti radion?). Yksi syy alenevaan jäsenkehitykseen on 
kaupungistuminen, sillä se merkitsee kuunteluolosuhteiden heikentymistä 
kotiloissa. Pienillä ja keskisuurilla maaseutupaikkakunnilla
(Siilinjärvi, Nivala, Paltamo, Isokyrö, Suonenjoki jne.) oli 1970- ja
1980-luvulla aktiivisia paikallisosastoja, joissa "koulutettiin"
uusia jäseniä kädestä pitäen. Antenninvetomahdollisuudet maaseudulla olivat
luonnollisesti paremmat kuin taajaan asutuissa kaupungeissa. Häiriötasokin oli
alhaisempi maalaiskylissä, joissa monet liiton jäsenet vielä tuolloin asuivat. 
Maalaiskylät ja niiden vanavedessä myös kirkonkylät tyhjenivät nuorista, kun 
nämä lähtivät kaupunkien sykkeeseen töiden ja opiskelujen perässä. Samalla 
sammuivat monet SDXL:n paikallisosastotkin. Näin kävi aiemmin nuorisoseuroille, 
kun nuorisoa ei kylillä enää ollut. 

 
Kaupungistumisen myötä kuuntelutoiminta on siirtynyt entistä enemmän 
peditionpohjaiseksi. Peditionit ovat erinomainen asia ns. tuloskuuntelun 
kannalta. Se merkitsee toisaalta suurempaa aloituskynnystä aloittelijoille, 
koska kotioloissa taajamassa on vaikeaa harrastaa eli vetää esimerkiksi pitkiä 
antennilankoja. Aloittelija tuskin pääsee heti peditionolosuhteisiin Lappiin 
kuuntelemaan? Suomenkielisten
ulkomaanlähetysten loppuminen (Vatikaania lukuun ottamatta) on toinen
aloituskynnystä nostava seikka. Edelleen tarvitaan siis paikallisia ”soluja”
(tai paikallisosastoja), jotka voivat auttaa uusia harrastajia alkuun.
Helsingistä käsin on kovin vaikeaa auttaa Pohjois-Suomessa asuvaa nuorta
DX-kuuntelussa alkuun, ellei ole paikallisia kuuntelijoita opastamassa.  Messu- 
ja tiedotustoimintaa kannattaa
edelleen jatkaa, sillä omiin oloihimme käpertymällä suomalaisella
DX-kuuntelulla ei ole tulevaisuutta. SWR ja Kesisradio ovat tehneet hyvää
työtä. FM-lähetykset tavoittaisivat laajemman yleisön kuin MW ja SW. FM-radio
aktivoisi myös paikallisia radioharrastajia.

Tekniikan ja yhteiskunnan muutosta emme voi muuksi muuttaa, mutta silti 
pyyhettä ei kannata
heittää kehään. Muutoin tulemme siihen peruskainuulaiseen (vai oliko se
puolankalaiseen?) pessimistiseen ajatukseen:

"Mitäpä se hyvejää". 

73s HAR
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to