At 12:30 5.12.2012, you wrote:
Miten on, Perseus, IQ yms. -käyttäjät: Saataisko aikaan jonkinlainen kokoelma käyttökokemuksista ja näistä säätömahdollisuuksista aihepiireittäin (PBT, Notch...) esimerkiksi RM-lehteen tai liiton sivuille, ettei aloittelijan tarvitsis keksiä kaikkea itse yksin?


Ennen vanhaan oli tällainen mainio tapa, että kokeneemmat kirjoittivat opaskirjoja, kuten "Radion rajaton maailma", julkaistu 1997, josta jokainen voi lukea seikkaperäisiä selvityksiä ajasta ja paikasta riippumatta. Ettei kaikki olisi sen varassa, pääseekö kerran kymmenessä vuodessa hankkiutumaan Haapavedelle.

Noh, Radion rajaton maailma kuittaa notchit, pbt:t ja kumppanit yhdellä kappaleella, jossa onnistutaan olemaan kertomatta mitä värkkeet tekevät ja mihin niitä pitäisi käyttää. Asialla ei tosin siihen aikaan ollut merkitystä, koska liikennevastaanottimissa nämä vimpaimet eivät saaneet aikaan mitään erityistä havaittavaa missään asennossa.

Nyt olemme tilanteessa, jossa liikennevastaanottimia ei käytännössä enää valmisteta, ja olen oppinut puolessa viikossa sen, että koko dx-kuuntelu pitää opetella kokonaan uusiksi.

Jos dx-kuuntelu vielä harrasteena sinnittelee hengissä, niin sopii varautua siihen että tyhmiä kysymyksiä tulee jatkossa aina vain enemmän aina useammalta, koska tänä päivänä sdr:t ovat nimenomaan niitä harrastelijalaitteita, alkaen 20 euroa. Vanhan mallin liikennevastaanottimille on käynyt samoin kuin cd-levyille: sikäli kun niitä edes enää valmistetaan, niin niistä on tullut luksustuotteita faneille. Tavan kansa kuuntelee mp3:sia ja sdr:ää.

73's JLN



___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to