Tervehdys HAA! minulla on jo jonkin aikaa ollut puolivalmiina juttu 1920-luvun QSL-merkeistä, joihin olen törmännyt nykyisin pääharrastukseni, filatelian kautta. Olen onnistunut hankkimaan muutaman näitä 1920-luvun merkkejä samoilta asemilta, joista on oma "nykyaikainen" QSL. Luulisin jutun kiinnostavan, kunhan saan sen valmiiksi. Väripainatus olisi kuvaliitteille eduksi.
Millaisia ovat tulevien numeroiden deadlinet? En uskalla luvata jutun valmistumisen aikataulua, koska olen parhaillaan viimeistelemässä kahta flateelista näyttelykokoelmaa. Näistä toisen otsikko on muuten DX-kuuntelu! Hyvää alkanutta vuotta SEH (Sven-Erik Hjelt, Oulu) 1. tammikuuta 2013 20.30 Suomen DX-Liitto <toimi...@sdxl.org> kirjoitti: > Hei! > > Hyvää alkanutta vuotta itse kullekin! Radiomaailman päätoimittajana > toivon, että olette joulunpyhinä keksineet hyviä juttuideoita ja ehkä jopa > saaneet jopa kirjoitetuksi jotain DX-aiheista. Julkaisumme nimittäin > kaipaisi artikkeleita, joita viime aikoina on tullut vähänlaisesti. > Todettakoon jälleen kerran, että yhteisen lehtemme taso ja laajuus ovat > täysin jäsenistön kirjoitusaktiivisuuden varassa. Jos siis mieleenne tulee > joku aihe, oli se sitten tekniikkaa, käynti jossain kiinnostavassa > radiomaassa tai vaikkapa mieluisa muisto DX-uran varrelta, niin ei muuta > kuin juttua rustaamaan. Radiomaailma odottaa artikkeliasi! > > 73 > > HAA > > -- > Heikki Aarrevaara > Managing editor, Radiomaailma magazine > Finnish DX Association, P.O. Box 454, FI-00101 Helsinki, FINLAND > Tel. +358-44-0223 030 > > ______________________________**______________________________** > _______________________ > Tilaa WRTH 2011 nyt: > http://www.hard-core-dx.com/**redirect2.php?id=wrth2011<http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011> > ------------------------------**------------------------------**----- > DX mailing list > DX@hard-core-dx.com > http://montreal.kotalampi.com/**mailman/listinfo/dx<http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx> > ______________________________**_________________ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at > http://www.gnu.org/licenses/**dsl.html<http://www.gnu.org/licenses/dsl.html> >
___________________________________________________________________________________ Tilaa WRTH 2011 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html