Hei, vaikea sanoa ketkä ovat MKA:n ojankaivajia tai ojankaivuuneuvojia tässä 
dx-tapauksessa? Joka tapauksessa Suomi on pullollaan ainakin ojia.. ja niin 
ojia (oikeasti) kaivaneita tai ehkäpä vieläkin kaivavia naisia 
=todistusaineistoa löytyy ;)
 
Mutta asiasta. Koska keskustelu kuuntelutekniikoista tuntuu pyrskähtelevän 
esiin pienin väliajoin tätänykyä, niin se lienee ilmenemä jostain ongelman 
tapaisesta? Otsikot ja heitot ovat lisäksi sen verran raflaavia puolin ja 
toisin, ettei kehitystä oikein näytä syntyvän.
 
Koska kuitenkin debattia käydään melkoisen pienen harrastajajoukon asioista, 
niin toivoisi, että kaikki turhat riitelyt voitaisiin hoitaa herrasmiesmäisesti 
pois ja pyrkiä kehittämään harrastetta. Niin, että tulevaisuus olisi 
mahdollisimman valoisa.
Ongelman ydin näyttäisi olevan siinä, että harraste on edistynyt ja 
nykyisellään osalla harrastajia on käytösään laitteita, tekniikoita ja 
toimintatapoja, jotka ovat vieraita/tuntemattomattomia vanhempaa 
huipputekniikaa käyttäville.
Radio- ja tallennetekniikan kehittyminen on sinänsä positiivinen uutinen. Se 
takaa harrasteen jatkumisen huippukuuntelijoillakin [antaa toki loistavan 
kentän aloittelijallekin!] ja toisaalta edesauttaa suurimman mahdollisen 
asemakertymän suomenmaahan kunakin vuonna.  Ja mitä todennäköisimmin 
kehityskaaren päässä on vieläkin innovatiivisempiä systeemejä- sitä ainakin 
toivon.
Ja sitten ongelman ratkaisuun. Minusta ongelman ydin tuntuu olevan se, että 
perinteisin tavoin radiota kuuntelevat eivät tiedä, mitä nykyinen 
sdr-radiokuuntelu ja sen toteuttaminen käytännössä on. Ja kun tietoa ei 
ilmeisesti ole saatu riittävästi, niin asian olotilaa on yritetty arvailla, 
kaikesta päätellen huonolla tuloksella. Toivoisin, että 
sdr-kuuntelijoilta/peditionisteilta liikenisi sen verran aikaa, että he 
kertoisivat mitä nykykuuntelu käytännössä on ja miten (mahdollinen) 
tallenteiden jakaminen/kopiointi, etätallenteiden hyväksikäyttö, 
yhteisraportointi jne. hoidetaan. Tuon asian voi varmaan selittää jopa 
muutamalla ranskalaisella viivalla. Samalla voisi kertoa, jos menetelmät 
aiheuttavat jotain muutospaineita SDXL:n sääntöihin/kuuntelutoimintatapoihin.
Tuon tiedon pohjalta voi luoda päivitetyn SDXL-sääntökokoelman, joka luo 
rakentavan pohjan tulevaisuuden haasteille. Eli voisimme keskittyä kuunteluun, 
raportointiin ja harrasteen muuhun mielenkiintoiseen antiin.  
Suomessa dx-kuuntelun pistelaskentaa tuskin kannattaa ryhtyä osioimaan eri 
kategorioihin [mukana on eri aikaan kuuntelun aloittaneita, erilaisella 
aktiviteetilla harrastaneita ja eri asioista kiinnostuneita- koko historian 
ajan]. Jokaisella on mahdollisuus harrastaa kuuntelua aivan haluamallaan 
tavallaa, joten valinta on kuuntelijoiden itsensä oman mukavuusalueensa 
mukaisesti tekemä
vain ajatuksia- toivottavasti rakentavakin sellaisia
 
Alpo Heinonen, AHE5750

----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: martti.karim...@lorakenne.fi
Päivämäärä: 5.2.2013 7:34
Vastaanottaja: "Suomalaisten DX-lista"<dx@hard-core-dx.com>
Aihe: [DX] keskustelusta



Tervehdys kaikille,
 
ojaa ammatikseen kaivavalle miehelle ( se ei ole koskaan nainen, tämä tiedoksi 
tasa-arvoihmisille) on helppo antaa neuvoja ojan reunalta, varsinkin sellaisen 
joka ei ole itse ojaa koskaan kaivanut (useimmiten se on nainen).
 
Suomalainen DX-kuuntelu on huipulla vain siksi, että se on kehittynyt ja 
oppinut tekemisen kautta käyttämään mahdollisuuksia hyväkseen. Se on 
ammattimaista. 
 
MKA

___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to