Voin kyllä osallistua talkoisiin, kun pääsen ihmisten ilmoille ja
skannerin ääreen. Entiset skannattavat alkavatkin loppua, juuri sain
käsiteltyä muutama sata QSL:ää nettiä varten.
Varsinkin nuo alkuvuosien numerot ovat aika hankalia huonon painojäljen
takia, esimerkiksi yhdessä numerossa (12/1960?) taisi ainakin osa
monistusvahaksista olla kirjoitettu niin, että kirjoituskoneesa oli
värinauha päällä. Kaikkihan varmaan tuntevat vahasmonistuksen
periaatteen eli kirjoituskoneella naputellaan vahaksen pintaan
kirjainten kuvat, joista monistettaessa väri pääsee lävitse
monistettavalle paperille. Värinauhan takia kirjainten kuviot jäivät
vahaksella kovin epämääräisiksi ja jälki on mitä on.
PS
pasi.rintam...@kolumbus.fi kirjoitti 2013-06-12 13:59:
Tervehdys RKA ja muutkin.
Olen puuhaamassa projektia SDXL:n jäsenlehtien (vuodesta 1958)
digitoinnista. Valmisteluja on tehty pitkin talvea, mutta tosi
vauhtiin päästään "lomien jälkeen". Tarkoitus on saada aikaan 1)
näköiskopiot PDF:ksi ja 2) pidemmällä tähtäimellä hakukelpoiset
PDF:t.. Varsinkin jälkimmäinen vaatii vapaaehtoisväkeä ja pitkää
pinnaa. Palaamme asiaan.
Siihen asti täytyy pärjätä konkareitten lehtikopioilla...
t. PRI
Date: Wed, 12 Jun 2013 11:20:19 +0300 (EEST)
From: Raimo Karjalainen
To: Suomalaisten DX-lista <dx@hard-core-dx.com>
Subject: Re: [DX] Tavoitteet pitävät virkeänä
Message-ID:
Content-Type: text/plain; Charset=iso-8859-1; Format=Flowed
Voisko näistä vanhemmista lehdistä skannailla talteen parhaimmat
painokset?
Itselläni on DX- kuuntelijat vuodesta 73 alkaen, mutta noista
vanhemmista julkaisuista en ole saanut näköhavaintoa koskaan.
Pentti Stenman [p...@penan.net] kirjoitti:
Toki Simo intialaiset tuntee. Erityisesti muistan "DX-kuuntelijan"
kesäisen numeron vuodelta 1964, jossa oli SSS:n sen ajan
monistustekniikkaan nähden komea kuvitettu juttu intialaisista.
Tuota
vasta ilmestynyttä numeroa katselin ihmeissäni Santahaminassa
alokasajan
vähinä vapaa-aikoina.
PS
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html