Kun kuuntelin tuota JLN:n ääninäytettä, muistelin yhtä omaa äänitettäni
(josko se lie vielä hengissä, nauhuria ei ole?) vuodelta 1975.
Koska näkömuistin ohella äänimuistikin toimii, muistan nauhoitukseni hyvin.
Tuota nauhoitusta en ole kuunnellut vuosikymmeniin.

Karjalan Radio lähetti tuolloin omia suomenkielisiä lähetyksiään, kuten
tavallista, ja tuleepa sieltä nytkin jotain jos kuuntelee.
Tyyli erilainen toki kuin 1975.
Tuolloin lähetyksien lopussa oli pitkä luettelo karjalaisia nimiä, jotka
ansioituneet ties mistä syystä.
Suomalaisia kuuntelijoita nimitykset ehken hymyilytti, mutta heille (ja
myös meille, jos asuisimme samanlaisessa yhteiskunnassa kuin he tuolloin)
nuo varmasti olivat äärimmäisen tärkeitä.
Eli "Ansioitunut siankasvattaja" tuskin hymyilytti heitä, se oli
tosiasiallinen kunnianosoitus kaikesta työstä!
Samassa tilanteessa ottaisimme sen myös samankaltaisena kunnianosoituksena.

Muuten tuo 1975 Helsingissä meni tyyliin, että liikenne oli sekaisin ETYK-
kokouksen vuoksi, josta myös nauhoitin juttuja.
Presidentti Kekkonen (jolle vasta 1979 sain sanoa "Hyvää päivää Herra
Presidentti" ollessani puutarhaharjoittelijana Kultarannassa) sanoi ETYK:n
kättelyjen jälkeen savolaisittain "Nyt helepottaa."
Helsingin liikenteessä ehdin nähdä jotakin,
Mannerheimintiellä Gerald Ford meni limusiinissaan, mustassa, ohitseni.
Turvamiehet (reppanat) siirtyilivät vinhaa vauhtia kulkevan auton mukana
roikkuen sivuilla, siirtyen sitä mukaa, mikä oli heidän mielestään parasta
presidentin ja kadun vieriä kansoittavan kansan välillä.
Jenkkien perässä kiiruhti samanlainen auto, jossa Kreikan lippu.
Ja lisää tuli.

Tapani mukaan kävin Annankadun asunnostani linturetkillä Kaivopuistossa
varhain aamulla ja myöhään illalla.
Myöhään illalla, kun toukokuun tapaan oli arktisten lintujen kevätmuutto.
Kun sinne pääsin illalla kiikarini kera, istuin tavalliselle
puistonpenkilleni, vakipaikalleni.
Muistan, kaukana alhaalla käveli nuori kaunis tyttö, ruskeat hiukset,
vihreää luomiväriä ja tummanpunaiset huulet.
Katsoin kiikarilla.
Kirjoitin päiväkirjaani 19- vuotiaana hänestä :"pettämätön yhdistelmä!"
Poliisi ETYK:n aikana tuli taakseni ja kysyi "mitä kiikarin kanssa teen?"
Näytin ylhäällä matkaavia satojen/  tuhansien allien, mustalintujen ym
parvia ja kerroin: "katselen noita!"
Kävelin kotiin tuttuja reittejäni ja katujani, Neuvostoliiton kaupallisen
edustuksen kohdalla jälleen kerran poliisi pysäytti minut, ja pyysi minua
menemään kiikarini kera kadun toiselle puolelle.
Huoks, onneksi mulla ei tuolloin ollut tehokasta kaukoputkea ja myöhempiä
radiovärkkejäni mukana...
Olisin selkeästi ollut kai 007 nykyisillä kapineillani. :p

Muistelee,

MNi Hailuodosta
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to