artikkeli : Kesis 2013 URL : http://sdxl.wordpress.com/2013/04/02/kesis-2013/ Päiväys: : 02/04/2013 18:03 Kirjoittaja : OH6001SWL Kategoriat : Kesäkokous 2013
UTÖ CALLING DX’ERS Liittohallitus päätti 8. syyskuuta pidetyssä kokouksessaan SDXL:n seuraavan kesäkokouksen pitopaikaksi Utön. Ajankohta on jo tutuksi käynyt elokuun ensimmäinen viikonloppu (2.-4.8.2013). Järjestäjänä toimii rekisteröimätön paikallisosasto Utö-boyz, johon kuuluu allekirjoittaneen lisäksi puolen tusinaa Utön vakiokävijää. Vaikka ajankohta ja varmasti itse kokousaktiviteetitkin ovat perinteisiä, mikään muu tässä kesiksessä ei ole ihan tavanomaista. Tämä artikkeli on ennen kaikkea ennakkovaroitus tulevan kesän suunnitelmia silmälläpitäen. Utö on pelkkänä matkakohteenakin mielenkiintoinen, joten kesiksen pidentämistä alku- tai loppupäästä kannattaa harkita. http://sdxl.files.wordpress.com/2013/04/uto_fran_luftenm.jpg&h$5 Utön DX-historiaa Ensimmäinen Utö-pedis järjestettin Harri Kujalan ja Jussi Suokkaan toimesta kesäkuussa 2004. Utöstä ideaalisena FM-kuuntelupaikkana oli turistu jo vuosia aiemmin, mutta nyt saatiin pedition vihdoin aikaiseksi. Ensimmäisellä kerralla paikkana oli vielä kunnan vapaa-ajan keskus Hembygsgården eivätkä kelitkään oikein suosineet. Idea hautautui muutamaksi vuodeksi, mutta 2008 päästiin vastavalmistuneisiin Utö Logi –mökkeihin saaren länsilaidalla ja peditioneja on siitä lähtien järjestetty joka vuosi hieman vaihtelevalla porukalla FM-aktiiveja. Kelit ovat vaihdelleet sporadiseen tyyliin: paras kelivuosi oli ylivoimaisesti 2010, jolloin keliä oli lähes joka päivä, huonoin taas oli 2011, jolloin kesän ainoa täydellisen kuiva kausi osui juuri peditionviikkoon. Utö ennen ja nyt Utö on toiminut jo ainakin 1600-luvulta lähtien luotsien, majakanvartijoiden, tullimiesten ja sotilaiden tukikohtana. Nykyisin Paraisten kaupunkiin kuuluvalla saarella asuu noin 50 henkeä. Saaren koosta antaa kuvan se, että saaren ympäri saa teitä pitkin aikaiseksi noin viiden kilometrin pituisen juoksulenkin. Venäjän vallan aikana luotsien ja majakanvartijoiden virkojen määrä lisääntyi huomattavasti ja saarelle perustettiin myös pieni tulliasema. Venäläiset rakensivat myös kylän halki kulkevan mukulakivitien, johon upotettiin raiteet ammuskuljetuksia varten. Raiteet purettiin 1960-luvulla, mutta tie on osittain jäljellä nykyäänkin. Venäläiset poistuivat saarelta vuonna 1918, mutta sotilaat ovat kuuluneet Utön kyläkuvaan ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Puolustusvoimat poistui saarelta vuonna 2005 paria pientä tukikohtaa lukuunottamatta. Utöläiset ostivat silloin kaikki kylässä olevat asunnot ja hotelliyrittäjä kasarmin sekä kasarmialueen rivitalot. Meri kaikessa kauneudessaan ja rajuudessaan on koko ajan läsnä. Utö on myös lukuisaan kertaan kokenut onnettomuuksia, mm jouluyönä 1947 amerikkalaisen rahtialus Park Victoryn haaksirikkouduttua läheiselle luodolle ja syyskuussa 1994 m/s Estonian upotessa 40 km Utöstä eteläkaakkoon. Saaren nähtävyyksiä on mm 1814 rakennettu ja edelleen toiminnassa oleva majakka. Museovirasto on määritellyt Utön linnakkeen, majakka- ja luotsiyhdyskunnan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kannattaa käydä tutustumassa saaren sivustoon www.uto.fi. http://sdxl.files.wordpress.com/2013/04/uto6-057-300x225.jpg&h"5 Liikenneyhteydet, majoitus ym. Lähempänä kesistä kerromme tarkemmin kaikista yksityiskohdista ja majoituspaketeista. Alla yleisempi kuvaus: Utöseen pääsee yhteysalus Eivorilla, joka lähtee Pärnäisen satamasta Nauvosta perjantaina kello 18.15 ja lähtö takaisinpäin on sunnuntaina 14.30. Tosin 2013 aikatauluja ei ole vielä tätä kirjoittaessa julkaistu, mutta joka vuosi ne ovat noin kulkeneet. Matka-aika on 4,5 tuntia, joten osa perjantai-illan ohjelmasta tapahtuukin merellä! Auto täytyy jättää satamaan, sillä Utössä autolla ajo on kielletty. Pärnäisiin (huomaa epätavallinen taivutus) pääsee myös linja-autolla Turusta ja Helsingistä. Matkalla on Parainen-Nauvo lossi, joka ruuhkautuu helposti etenkin kesäviikonloppuisin, joten aikaa kannattaa varata matkaan runsaasti. Linja-autot ja paikalliset autot pääsevät lossijonon ohi, mutta eivät omalla autolla edes kimppakyytinä saapuvat kesäkokousvieraat, valitettavasti! Kaupallinen m/s Aspö liikennöi myös Turusta Pärnäisen kautta Utöseen lauantaisin, paluu sunnuntaisin. Hätätilassa saarelle/saarelta pääsee myös helikopterilla ja vesitaksilla. Paikalle pääsee tietysti myös omalla veneellä, hotellin yhteydessä toimii vierasvenesatama. Saarella on hyvinvarustettu hotelli sekä erilaisia mökki- ja retkeilymajavaihtoehtoja. Hotellin yhteydessä toimii ravintola. Saarella on myös pieni kauppa, josta löytyy välttämättömimmät elintarvikkeet ja lääkkeet sekä postikonttori eksoottista postileimaa kaipaaville raporteille. Päivämäärä kalenteriin Kesis vaatii kävijöiltään tänä vuonna normaalia enemmän suunnittelua, ihan päiväkäynnille Utöseen ei kannata lähteä. Toivommekin, että laitatte asian heti mietintämyssyyn ja sitten kevätpuolella toivomme aikaisia ilmoittautumisia. Utö tarjoaa unohtumattoman meriviikonlopun ainutlaatuisen luonnon ja ainutlaatuisten harrastekavereiden seurassa. Lähempää tietoa Utön FMDX-aktiviteeteista löytyy Utö-boyzien blogista http://uto-fmdx.blogspot.fi/ Kesäkokouksen hinnasto (lisätty 3.5.2013): Paketti A. Majoitus Utö Havshotelletissa yhden hengen huoneessa perjantaista sunnuntaihin sisältäen osallistumismaksun, aamiaiset molempina päivinä, lounaan lauantaina, illallisen lauantaina, saunan lauantai-iltana sekä saaren kiertokäynnin: 268 euroa. Paketti B. Majoitus Utö Havshotelletissa kahden hengen huoneessa perjantaista sunnuntaihin sisältäen osallistumismaksun, aamiaiset molempina päivinä, lounaan lauantaina, illallisen lauantaina, saunan lauantai-iltana sekä saaren kiertokäynnin: 188 euroa. Paketti C. Majoitus rivitalossa kolmen-viiden hengen huoneessa perjantaista sunnuntaihin sisältäen osallistumismaksun, aamiaiset molempina päivinä, lounaan lauantaina, illallisen lauantaina, saunan lauantai-iltana sekä saaren kiertokäynnin: 158 euroa. Kesäkokouksen ilmoittautumisia hoitaa Risto Vähäkainu, sähköposti r...@sdxl.org ( mailto:r...@sdxl.org ) , puhelin 050-529 2909. Kokouspaketit maksetaan Suomen DX-Liiton tilille 800010-487869 (FI59 8000 1000 4878 69), maksuviitteellä 123, kesäkuun 15. päivään mennessä. Sähköpostilla voi mainita toivotu(i)sta kämppäkaver(e)ista. Rivitalohuoneistoja on rajoitettu määrä, joten nopeat syövät hitaat. Järjestelylautakunta pidättää oikeuden majoittaa rivitaloasukkeja yhteisiin kämppiin. Havshotelletilla on lisäksi DX-tarjous niille, jotka haluavat pitkittää oleskeluaan ennen tai jälkeen kesiksen. Kahden hengen huone 120 euroa/yö (normaalihinta 160 euroa). Toivomme että hoidat nämä kesiksen ulkopuoliset varaukset suoraan hotellin kanssa (muista mainita että olet tulossa DX-liiton kokoukseen). Utö Havshotelin puhelin on (02) 240 5330 ja sähköposti i...@utohotel.fi ( mailto:i...@utohotel.fi ) HUOM! Viimeinen maksupäivä 15.6. Kommentoi artikkelia: http://sdxl.wordpress.com/2013/04/02/kesis-2013/#respond -- WordPress.com | Kiitos, että lennät WordPressin kanssa! Hallitse tilauksia https://subscribe.wordpress.com/?keybb085fb8da2d27c5e66d01ff188c1d0&email=dx%40hard-core-dx.com Lopeta tilaus: https://subscribe.wordpress.com/?keybb085fb8da2d27c5e66d01ff188c1d0&email=dx%40hard-core-dx.com&b=LdR4Y9XpzaZO5kwQWFZgiIDcep%2C%3F%3DI%2BsSFm%3D7joxj%2FlO3IS%262%2Fq
___________________________________________________________________________________ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html