Liiallista pilkunviilausta. Alkuperäinen on hyvä sellaisenaan. Tässä nyt kuitenkaan oo elämää suuremmasta asiasta kyse.
73's JJH 8.1.2015 19.18 kirjoitti "Ilkka Martikainen" <ilkka.martikai...@elisanet.fi >: > Edellisen lisäksi sääntöön olisi hyvä lisätä – sen loppuun – esim. > seuraava rivi: > > ”Edellisen lisäksi plussan saaneessa lokauksessa on noudatettava ohjetta > kuuntelutapahtuman todisteellisesta todentamisesta (nauhoitus, muu > vahvistustapa), joka tehdään esim. rariteettikomitean pyynnöstä. > Tapahtumatiedot ja/tai nauhoitus kuullusta asemasta on säilytettävä > vähintään puolen vuoden ajan kuuntelutapahtuman päivämäärästä lukien.” > > > > Lisäksi olisi määriteltävä tapaus, jossa kaksi tai useampi lokaajaa tekee > lokauksen samaan aikaan. Harvinainen tapaus, mutta toki mahdollinen. > Vaihtoehto 1) ”Mikäli kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan > aikaan, saavat nämä kaikki lokaajat plussamerkinnän.” tai vaihtoehto 2) > ”Mikäli kahden tai useamman kuuntelijan lokaus on tehty samaan aikaan, > määrittelee kuuntelupäivämäärä ja –kellonaika toissijaisen järjestyksen, > jolla lokaaja voi merkitä plussan itselleen.” Eli vain yksi plussa tässä > tapauksessa. > > > > Ohjeiden lisäksi lokiin ja tilastoihin olisi saatava näkyvä aikaleima > lokiin tallentamisajankohdasta. Nythän tämä on vain taustatiedoissa, ei > tallentajan tai lukijan nähtävillä. > > > > Kun nyt ohjeita ja systeemejä tehdään – miksi näitä ei sitten tehtäisi > kunnolla? Oliko muuten ajateltu, miten suuren muutoksen ”näin pieni muutos” > joka tapauksessa tekee? > > > > 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. > > > > *Lähettäjä:* DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] *Puolesta *Vesa > Hienonen > *Lähetetty:* 8. tammikuuta 2015 16:51 > *Vastaanottaja:* Suomalaisten DX-lista > *Aihe:* [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt > > > > Tervehdys kaikille! > > Tässä lokien plus-merkintöjen sääntöjen tuorein versio, voimassa 6.12.2014 > alkaen: > > --- > Plussan saa uuden aseman ensimmäisenä Online Logiin ( > http://log.hard-core-dx.com">log.hard-core-dx.com) lokannut kuuntelija > kuuntelupäivämäärästä ja –kellonajasta riippumatta. Tämä koskee vain uusia > ennen kuulemattomia asemia eli aikaisemmin kuuluneiden asemien statukseen > tällä ei ole vaikutusta. Ennen plussan merkitsemistä kuuntelijan on > tarkistettava online login lisäksi aiemmat Radiomaailmat lokit sekä > tilastot ettei niistä löydy aiempaa lokausta asemasta. > --- > > Pientä viilausta siis aiemmin esitettyyn pelkästään online logiin > perustuneeseen plus-sääntöön. Nämä tulee RM 1/2015:een Brittilokin > yhteyteen ja liiton toimesta ehken muuallekin. Säännöt eivät ole > allekirjoittaneen keksintöä vaan olen ainoastaan saattanut ne kirjalliseen > muotoon, koska asiasta on ollut jos jonkinlaista tulkintaa ja rähinääkin > etenkin brittilokissa. JTK on tekstin tarkastanut. > > RM 1/2015 on viimeinen allekirjoittaneen toimittama brittiloki. > Toimittajan hommiin innokkaat ilmoittautukaa HAA:lle! > > 73 VHI > > > ___________________________________________________________________________________ > DX mailing list > DX@hard-core-dx.com > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > _______________________________________________ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html >
___________________________________________________________________________________ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html