Olikohan jossain kesäkokouksessa 90-luvun alulla, vai jossain aiemmassa, 80-luvun lopulla.

TIESIN HENKILÖN jo entuudestaan. Tiesin, en tuntenut. Tiesin, että hän oli erään Varsovan liittoon kuuluneen valtion radioyhtiön aktiivinen kuuntelija ja monitoroija. Hänellä oli vuosien varrella ollut kaiketi satoja raportointiyhteydenottoja, eli kirjelmöintiä tuohon valtion radioyhtiöön.

Olin jo jossain aiemmassa SDXL:n kesäkokouksessa havainnut, että tuo kuuntelija viihtyi koko kesäkokousajan vain kuuntelijaystävänsä seurassa, jonka ystävänsä seurassa oli kokoukseen saapunutkin. Muut kesäkokousosallistujat juurikaan eivät häntä noteeranneet. Jopa irvailivat, vitsailivat hänestä.

Koitti sitten tuo oliko 80-luvun lopun vai 90-luvun alun kesäkokous. Olin häkeltynyt tuon kyseisen radioharastajan ylenkatsonnasta, ja menin tarinoimaan hänen sekä ystävänsä kanssa. Tuolla kyseisellä kuuntelijalla oli erään valtion radioyhtiön pinssejä lakissaan, rinnuksissaan. Ja koko ajan kainalossaan paksu kansio kirjepalautetta tuolta radioyhtiöltä: kirjeitä, kortteja, tarroja.

Tämähän on hauska jannu, havaitsin. Mukavat jutut ja hyvä huumorintaju, itseironiakin. Ystävänsä, muistaakseni oli ei-päälle-syljetty DX-kuuntelija. Mitä kauemmin kaksikon kanssa tarimoin, sitä enemmän aloin ihmetellä, miksi ns. tehokuuntelijat irvailivat tuota oman sektorinsa entusiastia.
..


AIH, AIH. Itse olin jonnekin vuoteen 1995 saakka yksi Suomen kai TOP20-kuuntelijasta, olkoot kriteerit mitkä tahansa. Kolme SM-kisan mitalisijaa. Vuonna 1977 tai sen jälkeen SDXL:oon liittyneistä neljän nopeimmin rankkipisteitä keräävän sakissa, tosin SDXL-rankissa korkein sijoitukseni taisi jäädä sijaan 19, ja maanosakohtaisilla QSL-palstoillla taisin olla korkeimmillaan Pohjois-Amerikassa sijalla 21 ja Etelä-Amerikassa sijalla 10.

Olkoon vaikka hupaisaa, mutta vuonna 1996 DX-Clusiven päätoimittaja puhelimessa minua pyysi, että palaisin Clusiverinkiin, jotta
"Saataisiin kaikki huippukuuntelijat mukaan".

Aih, aih. Lempisin jopa jokea, en muista vastaavaa sarkasmia jne. jopa kollektiivisesti havainneeni.
..

MINULLA ON viimeisimmän noin 15 vuoden aikana ollut meneillään useita työprojekteja, jopa kirjasellaisia. Littyen mm. psykososiaalisuuteen, sosiaaliseen mediaan jne. Mutta en taida, kun ei ole tarvetta, enkä loppujen lopuksi viitsi. Projekteihini liittyen, olen mm. osallistunut useisiin some-foorumeihin, etenkin vuodesta 1997 lähtien.

Jotain oli vuotta 90-luvun alkua, kun aiemmin jopa ystäväni, tuolloin opetusministeri ja sittemmin eduskunnan puhemies, minulle puhelimessa suuttui. En puhelimessa haastatellessani naurahtanut hänelle, vaan naurahdin iltapäivälehden pääkirjoitukselle, joka pääkirjoitus väheksyi NAISEN potentiaalia eduskunnan puhemieheksi. Jätin hälle asian oikaisematta, monitoroidakseni häntä. Aiemmin, olin kotonaankin käynyt ja kylään uudemmasti kutsuttu, mutta tahattoman väärinkäsityksen seurauksena katseemme eivät koskaan enää kohdanneet, emme tervehtineet, vaikka aiemmin olimme tuttavallisesti kaulailleetkin.
..

RELATKAA NYT nyt vähän, jätkät, kun OLL:ia vihdoin lueskelin.

Minullakin vuonna 1992 oli JHU:n kanssa Suomen kaksi ensimmäistä NRD-535D:tä, jopa tulivat samalla lennolla Jenkeistä, ja revin etelässä lattaria [Icomilla] Lapissa jenkkiä [NRD:llä] kuin räkää nenästäni. Tuolloinkaan, ei mieleeni tullut vitt... vatt... ilkeillä vähemmän edistyneille tai vähemmän aktiivisille DX-kuuntelijoille.

Ja nyt minulle herää kysymys, mitä saati mistä kirjoitin edes itselleni. En tiedä. The times, they are a-changing. What goes up, must come down. Eikä meistä DX-kuuntelijoista jälkipolvet muista kuin ne, jotka ovat tehneet yleistä mielenkiintoa herättäviä havaintoja. Kuten tekivät EJH etc. aikoinaan Lapissa, tai kuten teki MSO. Tuhansien pisteiden haltijaa, joku jopa saattaa ajatella:
"Eikö tuolla reppanalla mitään muuta elämässään ollut".
..


NYT JO EDESMENNEENÄ uutistoimittajana voin vain todeta, että elämä on. Tai sitten ei.

Mutta ei kannata räkiä muiden päälle. Tuon jo huomasin vuonna 1987, kun Hampurin C&A:sta ostin vaaleahkon harmaan nahkapusakan, ja aivastin räkäni rinnuksilleni. Se räkätahra oli ja pysyi sen muutoin coolin rotsin rintapielessä,

Edd dallanen baasijaisdarina.


73, IS

___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to