Harry Forsblom wrote:

> Muuten yhdyn Jari Savolaisen �sken ja joidenkin muidenkin viime aikoina esitt�miin 
> k�sityksiin DX-toimintamme sikaarintuoksuisesta kabinettivetoisuudesta ja 
> keskittymisest� eliitin kuuntelumahdollisuuksiin Lapissa jne, yleens� eliitin 
> n�k�kulmaan ja  tasoon ja keskin�iseen informointiin. Se ei ole hyv�ksi toiminnan 
> tulevaisuudelle mutta lienee ik�v� kyll� suoranainen perinne Suomessa. Kent�n 
> ongelmille ja tarpeille tai kouluttamiselle kuunteluasioissa ei riit� aikaa, 
> eliittitoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen kyll�. N�m� kaksi tasoa eiv�t 
> valitettavasti kohtaa, sen olen huomannut.

Aktiivisten, toistensa kanssa paljon yhteytt� pit�vien kuuntelijoiden kesken on 
syntynyt erilaisia kaveriporukoita, jotka tekev�t kuuntelureissuja Lappiin, mutta my�s 
muualle. Yksi t�llainen porukka on perustanut kuuntelupaikan Lemmenjoelle ja k�yt�� 
sit�. Onko se nyt "elitismi�", on mielest�ni makukysymys. Mutta muitakin j�rjestelyj� 
on, kuten tamperelaisten k�sitt��kseni aika paljon k�ytetty kuuntelupaikka. My�s 
p��kaupunkiseutulaisille on tarjolla kuunteluk�mpp� Vantaan Seutulassa, mutta t�t� 
mahdollisuutta k�ytet��n valitettavan v�h�n hyv�ksi. Mielest�ni olisi hienoa, jos 
Lemmenjoen tapaisia j�rjestelyj� syntyisi muuallekin.

J�rjest�puolella on nykyisin aika vaikea toteuttaa mainitsemiasi kentt�tason juttuja, 
koska niihin ei tahdo l�yty� osanottajia. T�m� liittynee samaan ilmi��n, jonka vuoksi 
SDXL:n paikallistoiminta on maanlaajuisesti kutistunut murto-osan parhaista 
p�ivist��n. Ei Helsinki ole t�ss� asiassa suinkaan yksin. Muistelen, ett� yritimme 
liittomme hallituksessa muutama vuosi sitten j�rjest�� ns. "koko kansan peditionia", 
jonne sai osallistua kuka vain kerhomme j�sen. Ei tainnut kukaan ilmoittautua. My�s 
Kiljavan peditioneille ovat kaikki p��kaupunkiseudun kuuntelijat tervetulleita, mutta 
osanotto niillekin on ollut viime vuosina heikkoa.

Eritt�in t�rke�� on tietysti, ettei Radiomaailma ole liian "elitistinen". Sen palstat 
ovat avoimia kaikille j�senille ja olen vt. p��toimittajana pyrkinyt kannustamaan 
mahdollisimman monia kirjoittamaan siihen esim. omista kuuntelukokemuksistaan. Aina 
silloin t�ll�in joku harvemmin kirjoittava tuottaakin mukavan yll�tyksen l�hett�m�ll� 
artikkelin lehteen. Se, ett� Radiomaailmassa aika usein esiintyy ns. 
huippukuuntelijoiden kirjoittamia artikkeleita, johtuu siit� yksinkertaisesta syyst�, 
ett� n�m� ovat monesti my�s aktiivisimpia kirjoittajia.

Mit� tulee HDXK:n toimintaan, olen ehdottanut, ett� sille perustettaisiin TreDXK:n 
tapaan oma postituslista, jolla voitaisiin tiedottaa tapahtumista sek� keskustella 
rakentavasti erilaisista harrasteen kysymyksist�, paikallisesta n�k�kulmasta. Se 
saattaisi olla er�s tapa jatkaa HDXK:n toimintaa, jos kerhoilloista ei oikein en�� 
tule mit��n. Olen ymm�rt�nyt, ett� tamperelaisilla on t�st� j�rjestelyst� hyvi� 
kokemuksia, mist� osoituksena on maan ainoa edelleen ilmestyv� paikallislehti, 
Kantoaalto. Voisiko joku TreDXK:st� kertoa, kuinka homma on toiminut.

73

HAA

> --

Heikki Aarrevaara
Managing editor, Radiomaailma magazine
Finnish DX Association, P.O. Box 454, FIN-00101 Helsinki, FINLAND
Tel. +358-9-693 2517, fax +358-9-694 9017


___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[EMAIL PROTECTED]
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt

Reply via email to