Tiet��kseni Samodorinkan piste on poistettu piraattis��nn�n perusteella 2-3 vuotta sitten. Asia muistaakseni l�ytyy vanhoista ALT-p��t�ksist�. Sanon "muistaakseni", koska en ole ollut ALTssa en�� 15 vuoteen mm ANAn mainitsemista syist� johtuen.
Rajua kritiikki� osoittavienkin nimitt�in kannattaisi muistaa, ett� t�m� on kuitenkin puhtaasti harrastepohjalta vedetty� varsin pienimuotoista toimintaa, jossa vastuulliset henkil�t ovat mukana ihan eri syist� kuin vaikkapa politiikan parissa py�riskelev�t. Toiminnan laajuuskin on aika tavalla erilainen kuin monella muulla yhteiskunnan saralla, joilla kritisoidaan ns valtaapit�vi�. Kannanottojen perusteella ollaan suunnilleen vastustamassa apartheidia, kun kirjoitetaan harrastepohjalta hoidetun SDXLn toiminnasta. Kaikki kriitikot ovat varmaan valmiit saman tien ottamaan vastaan lehden py�ritt�misen, talouden hoidon, kirjanpidon, veroilmoitukset, kes�kokousten vuosittaisen organisoinnin lobbaamisen, palstatoimittajuuden jne kaikki kivat hommat? Helppoa on demokratian nimess� vaatia kuin itse osallistua talkoisiin. Olisikin mielenkiintoista n�hd�, mik� olisi SDXLn tilanne, jos muutama avainhenkil� l�isi hansikkaat tiskiin. Tilannetta voisi sitten ratkoa vaikkapa ��nest�m�ll�. HAT HAR: "Piraatit olisivat edelleen pistelaskennan ulkopuolella, kuten t�h�nkin asti. Sit� paitsi moskovalainen piraatti Radio Samorodinka antaa oman asemapisteen, vaikka on piraatti." ___________________________________________________________________________________ Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
