Terve, muutama henkilökohtainen kommenttini tähän. Hallituksen listalla on ollut hiljaista...
Lainaus Hannu Romppainen <[EMAIL PROTECTED]>: > Valkean Joulun terveiset pohjoisesta! > > Joulukinkun syönnin välillä esitän suoran kysymyksen SDXL:n päättäville > elimille: > > Aikooko SDXL ottaa kantaa Yleisradion 558 kHz lähettimen säilyttämisen > puolesta? Ilmeisesti ei, koska hallituksen listalla ei ole asiasta puhetta ollut. Itse käytän edelleenkin aikaani sellaisiin asioihin, jotka ovat välttämättömiä, koska mahdottomia määriä aikaa en pysty SDXL:n hyväksi uhraamaan. Tänään olen mm. tehnyt kirjanpitoa... En usko, että tuollaisesta kannanotosta tulisi mitään mahtavaa medianäkyvyyttä saati sitten, että se asioihin vaikuttaisi. YLE näyttää painavan omaan suuntaansa, eikä siinä yksi muutaman sadan hengen järjestö paljon paina. Toki tuollainen kannanotto voidaan lähettää, jos joku sen tekee (vaikkapa sinä itse) ja hallitus sen hyväksyy lähetettäväksi (ja kohteen, johon sen lähetetään). Hyvän kannanoton tekemiseen ja hiomiseen kyllä kuluu aikaa jonkin verran. > > Uutistietojen mukaan YLE 558 kHz lopettaa 31.12.2007. Asialla on siis > kova kiire! > Kuten sanottu, kannanotto ei taatusti itse asiaa muuta. > Jos ei aio, niin miksi Yleisradion 558 kHz lopettaminen on SDXL:lle > samantekevää? > Osoitat Hannu tässä melkoista mustavalkoisuutta. Se, että SDXL ei tee kannanottoa, ei todellakaan tarkoita sitä, että asia olisi sille yhdentekevä. > Olen aikaisemminkin ehdottanut, että liitossa nähtäisiin potentiaalisena > jäsenkuntana myös tavalliset kaukokuuntelijat, jotka haluavat esimerkiksi > kuunnella Suomen Yleisradion ohjelmia ulkomailla (ulkosuomalaiset, > rekkakuskit, merenkulkijat jne.). > Niinhän heidät nähdäänkin. Mutta SDXL joutuu valitettavasti toimimaan varsin pienten resurssien varassa. Ideoita liikkuu niin tällä listalla kuin muillakin foorumeilla paljon, mutta toteuttajia on erittäin vähän. Kukapa olisi se aktiivi, joka ryhtyisi tekemään konkreettista työtä tuolla saralla? > Pian 50-vuotisjuhlia viettävä SDXL voisi rohkeasti ja aidosti olla > kaikkien suomalaisten kaukokuuntelijoiden etujärjestö! Nyt toiminta > käpertyy suppeaan ydinryhmään, joten jäsenmäärä ei ainakaan ole kasvamaan > päin. Kaukokuuntelijoita ovat kuitenkin muutkin kuin Lapin tuloshakuiset > peditionistit SDR-keskusteluineen. > > Nyt olisikin taas tuhannen taalan paikka liitolla ottaa kantaa YLE 558 > kHz säilyttämisen puolesta. Sillä saisi ilmaista ja mielestäni myönteistä > mainosta mediassa koko harrastuksellemme. Pelkästään poikkeustilojen > kannalta on nimittäin vahingollista, jos kaikki suomalaiset > keskiaaltoasemat vaikenevat. Kun ukkonen mykisti Pasilan, 558 kHz pysyi > äänessä. Täällä pohjoisessakin YLE 558 kHz kuuluu. Yleisradion krooninen > rahapula on johtamassa lyhytnäköisiin päätöksiin. > > Kun Yleisradio lopetti Radio Finlandin vuoden 2006 lopulla, SDXL vaikeni > asiasta kuin muuri. Kritisoin vaikenemista tuolloin, ja kritisoin > vaikenemista myös nyt, kun viimeinenkin YLE:n keskiaaltoasema vaikenee. > Tehdäänkö nyt vaikenemalla tuplavirhe? > Eipä löytynyt silloin aktiivia kannaoton tekijää ja eikä ilmeisesti löydy nytkään. Liiton hallitus on monesti myös valitettavan passiivinen. Mutta tosiaan suhtaudun näiden kannanottojen merkitykseen koko lailla pessimistisemmin kuin sinä. > Myönnetään, että YLE olisi säästövimmassaan ehkä lopettanut > ulkomaanpalvelunsa ilman SDXL:n noottiakin. Silti kannanotosta ei olisi > ollut mitään haittaa liitolle, vaan päinvastoin SDXL olisi saanut > kannanotollaan myönteistä julkisuutta. Vaikenemalla ei mitään rakenneta > eikä ainakaan DX-kuuntelun tunnettavuutta lisätä. > > DX-kuuntelijat olivat aikoinaan tukemassa Radio Finlandin > ohjelmatoimintaa 1950-luvulla. SDXL:n 25-vuotishistoriassa (s.7) on > selkeä selostus siitä, kuinka FDXC hoiti YLE:n ulkomaanpalvelua. Silloin > levitettiin aktiivisesti DX-kuuntelun ilosanomaa YLE:n ulkomaanpalvelun > kautta, nyt nämä historian perinteet on unohdettu ja viimeinenkin > muistutus ulkomaanpalvelusta joutaa mennä ilman soraääniä. Samalla on > unohdettu myös laajat kansankerrokset ja potentiaaliset uudet jäsenet. > Maailma taitaa olla hiukan muuttunut noista ajoista. Siinä ei edes pateettinen tekstisi auta yhtään. 73 RV -- Risto Vähäkainu tietotekniikka-asiantuntija Helsingin yliopisto Tietotekniikkaosasto/sovelluspalvelut p. 09-191 23133 mp. 050-529 2909 ___________________________________________________________________________________ Tilaa WRTH 2008 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
