[DX] Lisää muistoja... ja paikallistoimintaa

2013-02-06 Thread Markku Niiranen
Säännöllisesti noin vuoden ajan päivystin 60-/90- metriä ja tulos sen
mukainen muistiinpanoissani.
Lattareita kuului ja nauhuri pyöri.
Taajuudella 4825 ei kuulunutkaan portugalia vaan espanjaa.
Olin nukahtanut ja kun heräsin, radiosta kuului ...Guatemala, en la
America Central.
Kuulemani asema oli Radio Mam, ja tuon kohtalaisen selkeästi kuuluneen ID:n
kirjasin nauhalta paperille ja  kiikutin HDXK:n kerhoiltaan kera
nauhoituksen.
Siellä sitä setvittiin ja kuulutuksen sanamuotoa hieman paperilla
paranneltiin, siinä muodossa se ilmestyi lokiin ollen lokin paras asema.

Noin kirjoitin, ja siitä muistui jotain.
Niinpä..., lisää muistoja.
Tuo oli ainoa kertani kun osallistuin HDXK:n kerhoiltaan, enhän tuntenut
kavereista ainoatakaan.
Mielestäni kuitenkin Radio Mam, Caprican Huitan, Guatemala, oli kuunneltuna
jo sitä luokkaa, että halusin sen nauhoituksen muidenkin kuultavaksi.
Tuo asema muuten vastasikin, nauha- ja kirjeraporttiini kahdessa viikossa.
ID:n ohella nauhalla ei kai muuta ollut kuin hieman marimban rytkettä ja
pikaisesti kaiketi ajankohtaista ennen kuulutusta, joka kuului selkeästi.
Tuo oli siis ensimmäinen ja ainoa kokemukseni Helsingin DX- porukoista.
Olin ennen tuonne menoani syönyt halpisravintolassa ja juonut pari olutta;
häpesin mahdollista oluen hajuani. ;)
Kerhoillasta RV otti minut matkaansa autoonsa ja kuljetti muistaakseni
keskustaan (asuinhan Jollaksessa) puhuen koko ajan vain lentopallosta, joka
tärkeämpää kuin DX- kuuntelu..., silloin...

No niin, muistoja kauempaakin.
Sisareni tutustui 1971 Jukka Kilpeläisen (JuK), joka oli silloin Joensuun
paikallisosaston paikallissihteeri.
Vanhin veljeni Veli-Pekka oli jo tutustuttanut minut DX- kuunteluun, ja
hänen WRTH 1965 oli jatkuvassa käytössä.
JuK opetti minulle kuitenkin 1971 sen kaikista tärkeimmän, mistä kuuluu ja
mitä ja miten raportoidaan.
Tuo apu oli kullanarvoista, ja hänen myötään liityin SDXL:n.
Jukka oli kuitenkin samassa asemassa kuin muut paikallissihteerit,
Helsingin puolelta ei oikein tuntunut löytyvän työlle apua.
Hän kirjoitti 1972 kipakan artikkelin DX- kuuntelijaan saaden arvostetulta
Jyrki K Talvitieltä (JKT) aika tyrmäävän vastauksen lehdessä (voitte
tarkistaa kaiken, jos lehdet teillä on).
Eli paikallisosastot olivat aika omillaan, apua ei hirveästi herunut.
Kerhoilloista muistan Kari Andelinin, vanhan polven kuuntelijan, joka
esitteli QSL- kansioitaan.
Olin kateellinen Radio Nacional Sao Tomesta, mutta itsekin sain moiselta
lopulta vastauksen 1977 (onhan se jotain muuta kuin VOA).
Vuonna 1974 Pekka Sivukari (PSi) valittiin Joensuun paikallisosaston
paikallissihteeriksi ja minut varapaikallissihteeriksi; kumpikin muutimme
välittömästi Helsingin tienoolle ja Joensuun homma kuihtui.
Muistan toki yhden kerhokuunteluyön 1974 Jukan perheen kesämökillä
Liperissä, mukana oli joku ihmeellinen persoona Jussi Suokas, joka neuvoi,
ettei kuuntelemani nigerialainen ollut se harvinaisempi vaan se yleisin
kuudellakympillä! ;)
Silloin tutustuin enemmän Trioon ja Jukan vanhaan 9- putkiseen jenkkipeliin
National NC- 98, jossa oli kidesuodin ja kolme kaistanleveyttä.
Minusta Natikka oli keskipitkilläkin parempi (johtuen säädettävästä
kaistanleveydestä) ja tuosta tuli 1974 kaupat tehtyäni päävastaanottimeni
vuosiksi.

Meni vuosia.
En ihan tarkkaan muista miten kaikki kävi (koska minulla oli
terveysongelmia ja olin sairaalassa), mutta jotenkin Kotkan Karhulassa
asuessani hetken 1987 huomasin omistavani Kotkan paikallissihteerin kansion
kaikkine tietoineen.
Koska Kotkastakin muutin äkkiä Paraisille, myöhemmin taas Helsinkiin ja
sitten lopulliseen päätyöhöni Iisalmeen, tuo kansio jossain muuton lomassa
teki täydellisen katoamistempun.
Olen todella pahoillani siitä, mutta voin sanoa, että elämässäni oli
silloin suurempiakin asioita kuin dx- kuuntelu.ja tuosta huolehtiminen...
Kaikki jatkuu...

Tässä tältä erää.

t. MNI, 2314, eläkeukko Hailuodosta
___
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
___

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Re: [DX] Lisää muistoja... ja paikallistoimintaa

2013-02-06 Thread Jyrki Hytönen
Markku
Hienoja tarinoita, dx-historiaa, muistoja, elämyksiä.
Eikös näistä saisi syntymään oman kolumnin tai
artikkelisarjan rm lehteen?  Nämä, kuten tuon Man 4825
tarina alla  ovat niitä kuuntelijan ja kuuntelun hienoja
elämyksiä.
73's jhy

6. helmikuuta 2013 13.51 Markku Niiranen moukeri.niira...@gmail.comkirjoitti:

 Säännöllisesti noin vuoden ajan päivystin 60-/90- metriä ja tulos sen
 mukainen muistiinpanoissani.
 Lattareita kuului ja nauhuri pyöri.
 Taajuudella 4825 ei kuulunutkaan portugalia vaan espanjaa.
 Olin nukahtanut ja kun heräsin, radiosta kuului ...Guatemala, en la
 America Central.
 Kuulemani asema oli Radio Mam, ja tuon kohtalaisen selkeästi kuuluneen
 ID:n kirjasin nauhalta paperille ja  kiikutin HDXK:n kerhoiltaan kera
 nauhoituksen.
 Siellä sitä setvittiin ja kuulutuksen sanamuotoa hieman paperilla
 paranneltiin, siinä muodossa se ilmestyi lokiin ollen lokin paras asema.
 
 Noin kirjoitin, ja siitä muistui jotain.
 Niinpä..., lisää muistoja.
 Tuo oli ainoa kertani kun osallistuin HDXK:n kerhoiltaan, enhän tuntenut
 kavereista ainoatakaan.
 Mielestäni kuitenkin Radio Mam, Caprican Huitan, Guatemala, oli
 kuunneltuna jo sitä luokkaa, että halusin sen nauhoituksen muidenkin
 kuultavaksi.
 Tuo asema muuten vastasikin, nauha- ja kirjeraporttiini kahdessa viikossa.
 ID:n ohella nauhalla ei kai muuta ollut kuin hieman marimban rytkettä ja
 pikaisesti kaiketi ajankohtaista ennen kuulutusta, joka kuului selkeästi.
 Tuo oli siis ensimmäinen ja ainoa kokemukseni Helsingin DX- porukoista.
 Olin ennen tuonne menoani syönyt halpisravintolassa ja juonut pari olutta;
 häpesin mahdollista oluen hajuani. ;)
 Kerhoillasta RV otti minut matkaansa autoonsa ja kuljetti muistaakseni
 keskustaan (asuinhan Jollaksessa) puhuen koko ajan vain lentopallosta, joka
 tärkeämpää kuin DX- kuuntelu..., silloin...

 No niin, muistoja kauempaakin.
 Sisareni tutustui 1971 Jukka Kilpeläisen (JuK), joka oli silloin Joensuun
 paikallisosaston paikallissihteeri.
 Vanhin veljeni Veli-Pekka oli jo tutustuttanut minut DX- kuunteluun, ja
 hänen WRTH 1965 oli jatkuvassa käytössä.
 JuK opetti minulle kuitenkin 1971 sen kaikista tärkeimmän, mistä kuuluu ja
 mitä ja miten raportoidaan.
 Tuo apu oli kullanarvoista, ja hänen myötään liityin SDXL:n.
 Jukka oli kuitenkin samassa asemassa kuin muut paikallissihteerit,
 Helsingin puolelta ei oikein tuntunut löytyvän työlle apua.
 Hän kirjoitti 1972 kipakan artikkelin DX- kuuntelijaan saaden arvostetulta
 Jyrki K Talvitieltä (JKT) aika tyrmäävän vastauksen lehdessä (voitte
 tarkistaa kaiken, jos lehdet teillä on).
 Eli paikallisosastot olivat aika omillaan, apua ei hirveästi herunut.
 Kerhoilloista muistan Kari Andelinin, vanhan polven kuuntelijan, joka
 esitteli QSL- kansioitaan.
 Olin kateellinen Radio Nacional Sao Tomesta, mutta itsekin sain moiselta
 lopulta vastauksen 1977 (onhan se jotain muuta kuin VOA).
 Vuonna 1974 Pekka Sivukari (PSi) valittiin Joensuun paikallisosaston
 paikallissihteeriksi ja minut varapaikallissihteeriksi; kumpikin muutimme
 välittömästi Helsingin tienoolle ja Joensuun homma kuihtui.
 Muistan toki yhden kerhokuunteluyön 1974 Jukan perheen kesämökillä
 Liperissä, mukana oli joku ihmeellinen persoona Jussi Suokas, joka neuvoi,
 ettei kuuntelemani nigerialainen ollut se harvinaisempi vaan se yleisin
 kuudellakympillä! ;)
 Silloin tutustuin enemmän Trioon ja Jukan vanhaan 9- putkiseen
 jenkkipeliin National NC- 98, jossa oli kidesuodin ja kolme kaistanleveyttä.