Re: [DX] Heikki Aarrevaara - RIP
--- Begin Message --- Vaikea uskoa että HAA on poissaaivan ulkopuolelta äskeittäin kuulin kuinka Heikki on aina muistanut minut vaikka yhteydenpito on ollut sattumanvaraista ja SDXL:n tilausasioihin liittyvää. Kuitenkin myös Heikki on ollut mielessäni DX-alan mestarina aina 14-vuotiaasta asti ja vieläkin muistan juttuja ja selviä suorasanaisia neuvoja yli 35 vuoden takaa jotka ilmeisesti vain hän saattoi sillä hetkellä sanoa. Osanottoni menetyksestä omaisille ja ystäville. Matti Jarva On Thursday, September 26, 2019, 1:08:38 PM GMT+3, Vähäkainu, Risto S wrote: #yiv7001989933 P {margin-top:0;margin-bottom:0;}Hyvät ystävät, minulla on ikävä tehtävä ilmoittaa, että pitkäaikainen läheinen ystäväni ja teidän useimpien tuntema Heikki Aarrevaara kuoli puolen päivän aikoihin tänään torstaina 26.9.2019. Heikille viime viikolla tehty umpisuolen leikkaus näytti aluksi menneen ok, mutta tila huononi maanantaina. Keskiviikkoaamuna Heikki joutui koomaan ja tilanne todettiin jo tuolloin käytännössä toivottomaksi. Elämä laitteiden varassa katkaistiin tänään. Olin eilen sairaalassa ja keskustelin pitkään Heikin äidin ja myös muutamien muiden sukulaisten kanssa. Sovittiin, että olen myöhemmin yhteydessä heihin ja avustan asioiden hoitamisessa tilanteen mukaan. Heikki oli, kuten tunnettua Suomen DX-Liiton toimistonhoitaja ja lehden päätoimittaja. Hän oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle ensi kesänä (hän oli 62-vuotias). SDXL oli jo hiukan miettinyt korvaavia järjestelyjä ja juuri työn alla olevan Radiomaailman valmistamiseen oli jo saatu Jari Lehtinen työhön, koska Heikki oli sairaslomalla. Toivottavasti Jari selviytyy tilanteesta, vaikka paras neuvonantaja ei ole enää käytettävissä. Muihin Suomen DX-Liiton tulevan toiminnan järjestelyihin palaamme myöhemmin. suurta ystävää kaivaten Risto Vähäkainu ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html --- End Message --- ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Heikki Aarrevaara - RIP
Hetki sitten koneen äärelle päästyäni vastassa oli tämä järkyttävä tieto. Suuri menetys. Haluan ilmaista osanottoni omaisille. Juha / JTS to 26. syysk. 2019 klo 13.08 Vähäkainu, Risto S (risto.vahaka...@helsinki.fi) kirjoitti: > Hyvät ystävät, > > minulla on ikävä tehtävä ilmoittaa, että pitkäaikainen läheinen ystäväni > ja teidän useimpien tuntema Heikki Aarrevaara kuoli puolen päivän aikoihin > tänään torstaina 26.9.2019. Heikille viime viikolla tehty umpisuolen > leikkaus näytti aluksi menneen ok, mutta tila huononi maanantaina. > Keskiviikkoaamuna Heikki joutui koomaan ja tilanne todettiin jo tuolloin > käytännössä toivottomaksi. Elämä laitteiden varassa katkaistiin tänään. > > Olin eilen sairaalassa ja keskustelin pitkään Heikin äidin ja myös > muutamien muiden sukulaisten kanssa. Sovittiin, että olen myöhemmin > yhteydessä heihin ja avustan asioiden hoitamisessa tilanteen mukaan. > > Heikki oli, kuten tunnettua Suomen DX-Liiton toimistonhoitaja ja lehden > päätoimittaja. Hän oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle ensi kesänä (hän > oli 62-vuotias). SDXL oli jo hiukan miettinyt korvaavia järjestelyjä ja > juuri työn alla olevan Radiomaailman valmistamiseen oli jo saatu Jari > Lehtinen työhön, koska Heikki oli sairaslomalla. Toivottavasti Jari > selviytyy tilanteesta, vaikka paras neuvonantaja ei ole enää käytettävissä. > > Muihin Suomen DX-Liiton tulevan toiminnan järjestelyihin palaamme > myöhemmin. > > > suurta ystävää kaivaten > > > Risto Vähäkainu > > > > > ___ > DX mailing list > DX@hard-core-dx.com > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > ___ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html > ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
[DX] Heikki Aarrevaara - RIP
Hyvät ystävät, minulla on ikävä tehtävä ilmoittaa, että pitkäaikainen läheinen ystäväni ja teidän useimpien tuntema Heikki Aarrevaara kuoli puolen päivän aikoihin tänään torstaina 26.9.2019. Heikille viime viikolla tehty umpisuolen leikkaus näytti aluksi menneen ok, mutta tila huononi maanantaina. Keskiviikkoaamuna Heikki joutui koomaan ja tilanne todettiin jo tuolloin käytännössä toivottomaksi. Elämä laitteiden varassa katkaistiin tänään. Olin eilen sairaalassa ja keskustelin pitkään Heikin äidin ja myös muutamien muiden sukulaisten kanssa. Sovittiin, että olen myöhemmin yhteydessä heihin ja avustan asioiden hoitamisessa tilanteen mukaan. Heikki oli, kuten tunnettua Suomen DX-Liiton toimistonhoitaja ja lehden päätoimittaja. Hän oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle ensi kesänä (hän oli 62-vuotias). SDXL oli jo hiukan miettinyt korvaavia järjestelyjä ja juuri työn alla olevan Radiomaailman valmistamiseen oli jo saatu Jari Lehtinen työhön, koska Heikki oli sairaslomalla. Toivottavasti Jari selviytyy tilanteesta, vaikka paras neuvonantaja ei ole enää käytettävissä. Muihin Suomen DX-Liiton tulevan toiminnan järjestelyihin palaamme myöhemmin. suurta ystävää kaivaten Risto Vähäkainu ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html