Re: [DX] Kenties, kenties re:
JTS kirjoitti: "Viime aikoina en ole itse kokenut ilmapiiriä täällä mitenkään negatiiviseksi. Joitakin vuosia sitten oli joitakin episodeja jotka eivät olleet kunniaksi keskustelukulttuurille, jos oletetaan että sellainen kulttuuri on olemassa. Omallakin suhtautumisella saa yhtä ja toista aikaan." Sanoisinpa, että jotkin episodit olisivat todella olleet kunniaksi keskustelukulttuurille, mutta ne lytättiin täysin. Viittaanpa parin vuoden takaiseen keskusteluun (ne, jotka saivat kyseenalaiset toiveet ja ajatukset läpi häipyivät täältä). Huumorijuttujemme vuoksi sekä kunnioitettu HF ja minä jouduimme melkoisen tikkataulun kohteeksi. Ja naurettavaa oli se, että taloudenhoitaja kera liittohallituksen uhkasi erota juttujemme vuoksi jollemme julkisesti ano anteeksipyyntöä. Kovinpa pienestä oli kysymys ja kovinpa hataralla pohjalla oli liittohallituksen kyky sietää paineita ja kritiikkiä. =( Luulenpa, että pitkin hampain molemmat sen anteeksipyynnön teimme.. Mutta minusta tuo ei todellakaan ollut kunniaksi keskustelukulttuurille. Meidät kaksi lytättiin täysin, mutta meillä kahdella todella oli huoli ja ajatukset DX- moraalista, joka päätösten jälkeen aiheutti keskustelua ja kysymyksiä kai koko Euroopan DX- piireissä. Ja ei todellakaan positiivisesti. Omalta puoleltani reagoin eroamalla, osaan harrastaa DX- kuuntelua yksinkin kun sen 1969 aloitin. Ja todella kunnioittamani HF on nyt autuaammilla DX- mailla. Moni häntä kohtaan silloin kritiikkiä esittänyt oli ja on hänen suhteensa DX- poikanen. Niin minäkin. Häntä kunnioittaen pari vuotta sitten käydyn kirjeenvaihdonkin perusteella... MNi 7. maaliskuuta 2017 klo 10.37 Juha Solasaari kirjoitti: > Minulla oli kauan sitten sama tilanne, login OLLiin meni jotenkin jumiin. > Tein uuden tunnuksen jolla se sen jälkeen on onnistunut. Login-tunnus on > siis eri asia kuin palstalle lokauksen perään tuleva nimimerkki.. > Tämän jumin syy ei minulle selvinnyt, eikä ole kiinnostanutkaan sen > jälkeen kun homma lähti taas toimimaan. Sähköpostiosoitetta ei tarvinnut > vaihtaa ainakaan minun tapauksessani, ei myöskään nimimerkkiä. > > Viime aikoina en ole itse kokenut ilmapiiriä täällä mitenkään > negatiiviseksi. Joitakin vuosia sitten oli joitakin episodeja jotka eivät > olleet kunniaksi keskustelukulttuurille, jos oletetaan että sellainen > kulttuuri on olemassa. Omallakin suhtautumisella saa yhtä ja toista aikaan. > > 73 de JTS > > - - - > On 7.3.2017 10:15, kari.h...@kolumbus.fi wrote: > >> Morjens vaan >> >> Totuus lienee se, että monet ns. eliittikuuntelijat loikkasivat täältä, >> kun kyllästyivät keskusteluun ja siirtyivät peukkusivulle toisiaan >> kehumaan. Sivusto koki kolauksen, sitä käyttivät enää lähinnä minun >> kaltaiseni DX-tavikset. Sivustoon viime aikoina liittynyt negatiivinen >> ilmapiiri ei ole ainakaan auttanut. Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n >> facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti >> kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui >> edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ? >> >> Totta kai minulla on ollut suora yhteys OLLiin log.hard-core-dx.comin >> kautta, ja se toimikin yleisesti ottaen hyvin vuosikausien ajan. Se avautui >> hyvin. Pari painallusta ja olin OLLissa. Nyt niin ei ole. >> Vanha informaatio ei kelpaa, sivusto ei aukea. Yritin rekisteröityä >> uudelleen, mutta user name KKH oli jo käytössä, sähköpostisoitteeni >> samaten. Totta kai ne ovat, koska olin käyttänyt niitä alkuperäisessä >> rekisteröitymisessä ehkä 15 vuotta sitten. >> >> Olin ajatellut, että HCDX-Staff voisi ratkaista asian USA:n kautta. >> KKH´sta en luovu, uutta sähköpostiosoitetta en aio hankkia. >> >> Tulkitsin vallitsevaa tilannetta avoimeen rempseään tyyliini. En puhunut >> salaliitoista mitään. Muut puhuvat salaliitoista ja Ristokin on äimän >> käkenä. Tämä lienee suomalaisen DX-toiminnan uusi alennustila. >> >> 73´s KKH >> >> _ >> > > > ___ > DX mailing list > DX@hard-core-dx.com > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > ___ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Kenties, kenties re:
Tämä ihan vain yleisesti, ei kenellekään yksityisesti: On liian helppoa olla tyytymätön ”kerhomme” toimintamalliin ja erota. Parempi tapa lienee se, että omalla toiminnallaan yrittää vaikuttaa ”kerhon” toimintaan. Tämähän on sitä demokratiaa, jos olen oikein lauseen alkuperäisen merkityksen ymmärtänyt. Jos olemme tyytymättömiä esim. noiden ns. eliittikuuntelijoiden ”tempauksiin” tai FM-kuuntelijoiden ”Essi-innostukseen” yms. , niin miksi sitten emme tee mitään asiantilan muuttamiseksi. Ei siinä mitään ns. junttausta tarvita, liitto ottaa vastaan esityksiä ja aloitteita, joita sitten tarvittaessa kokouksissa voidaan ajaa eteenpäin. Kokouksissa käy niin vähän väkeä (valitettavasti), että pienellä etukäteissopimuksella enemmistö esityksen taakse on melko helposti toteutettavissa. Ja lehteenkin saa vapaasti kirjoittaa … jos haluatte tuoda esiin jotain ideaanne, kuuntelun osa-aluetta tms. nämä melko varmasti myös siellä julkaistaan. Tietääkseni mitään ”sensuurilautakuntaa” ei tähänkään ole perustettu … Toinen juttu sitten on, että demokratia vaatii myös sietämään vähemmistöjä ja eri mieltä olevia. Ja eikö erilaisuus ole juuri monesti sitä rikkautta? Kyllä ”seuraan” kaikenlaista kuuntelijaa mahtuu ja erilaisia mielipiteitäkin. Kaikille pitäisi löytyä tilaa … mehän olemme todella erilaisia! Ja mitä kauheaa siinä on, jos joku kuuntelee putkiradiolla reaaliaikaisesti ja toinen sämplää SDR:llä nauhoituksia kuunnellen? Kaikille pitäisi löytyä tilaa … kun (ja jos) hyvää tahtoa löytyy. 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. Lähettäjä: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Seppo Pirhonen Lähetetty: 7. maaliskuuta 2017 11:26 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: Re: [DX] Kenties, kenties re: "Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ?" No ei ihan 10 vuotta??. Risto kommentoi tuota HCDX foorumille kirjautumisen ongelmaa samaisella foorumilla muistaakseni 19. helmikuuta 2017. 489/SJP _ From: DX < <mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com> dx-boun...@hard-core-dx.com> on behalf of Jyrki Hytönen < <mailto:jyrki.hyto...@gmail.com> jyrki.hyto...@gmail.com> Sent: Tuesday, March 7, 2017 8:42:09 AM To: Suomalaisten DX-lista Subject: Re: [DX] Kenties, kenties re: Hei DX-keskustelua ja dx-uutisia ym. löytyy myös sdxl:n keskustelupalstoilta. Kannattaa liittyä siihenkin sdxl...@yahoogroups.com Ja toivottavasti lokauksiasi pian on taas onlinelokissa. Oletko koittanut vaihtaa salasanasi? 73's jhy 7. maaliskuuta 2017 klo 10.15 kirjoitti: Morjens vaan Totuus lienee se, että monet ns. eliittikuuntelijat loikkasivat täältä, kun kyllästyivät keskusteluun ja siirtyivät peukkusivulle toisiaan kehumaan. Sivusto koki kolauksen, sitä käyttivät enää lähinnä minun kaltaiseni DX-tavikset. Sivustoon viime aikoina liittynyt negatiivinen ilmapiiri ei ole ainakaan auttanut. Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ? Totta kai minulla on ollut suora yhteys OLLiin log.hard-core-dx.comin kautta, ja se toimikin yleisesti ottaen hyvin vuosikausien ajan. Se avautui hyvin. Pari painallusta ja olin OLLissa. Nyt niin ei ole. Vanha informaatio ei kelpaa, sivusto ei aukea. Yritin rekisteröityä uudelleen, mutta user name KKH oli jo käytössä, sähköpostisoitteeni samaten. Totta kai ne ovat, koska olin käyttänyt niitä alkuperäisessä rekisteröitymisessä ehkä 15 vuotta sitten. Olin ajatellut, että HCDX-Staff voisi ratkaista asian USA:n kautta. KKH´sta en luovu, uutta sähköpostiosoitetta en aio hankkia. Tulkitsin vallitsevaa tilannetta avoimeen rempseään tyyliini. En puhunut salaliitoista mitään. Muut puhuvat salaliitoista ja Ristokin on äimän käkenä. Tämä lienee suomalaisen DX-toiminnan uusi alennustila. 73´s KKH ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Kenties, kenties re:
"Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ?" No ei ihan 10 vuotta[😊]. Risto kommentoi tuota HCDX foorumille kirjautumisen ongelmaa samaisella foorumilla muistaakseni 19. helmikuuta 2017. 489/SJP From: DX on behalf of Jyrki Hytönen Sent: Tuesday, March 7, 2017 8:42:09 AM To: Suomalaisten DX-lista Subject: Re: [DX] Kenties, kenties re: Hei DX-keskustelua ja dx-uutisia ym. löytyy myös sdxl:n keskustelupalstoilta. Kannattaa liittyä siihenkin sdxl...@yahoogroups.com<mailto:sdxl...@yahoogroups.com> Ja toivottavasti lokauksiasi pian on taas onlinelokissa. Oletko koittanut vaihtaa salasanasi? 73's jhy 7. maaliskuuta 2017 klo 10.15 mailto:kari.h...@kolumbus.fi>> kirjoitti: Morjens vaan Totuus lienee se, että monet ns. eliittikuuntelijat loikkasivat täältä, kun kyllästyivät keskusteluun ja siirtyivät peukkusivulle toisiaan kehumaan. Sivusto koki kolauksen, sitä käyttivät enää lähinnä minun kaltaiseni DX-tavikset. Sivustoon viime aikoina liittynyt negatiivinen ilmapiiri ei ole ainakaan auttanut. Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ? Totta kai minulla on ollut suora yhteys OLLiin log.hard-core-dx.comin kautta, ja se toimikin yleisesti ottaen hyvin vuosikausien ajan. Se avautui hyvin. Pari painallusta ja olin OLLissa. Nyt niin ei ole. Vanha informaatio ei kelpaa, sivusto ei aukea. Yritin rekisteröityä uudelleen, mutta user name KKH oli jo käytössä, sähköpostisoitteeni samaten. Totta kai ne ovat, koska olin käyttänyt niitä alkuperäisessä rekisteröitymisessä ehkä 15 vuotta sitten. Olin ajatellut, että HCDX-Staff voisi ratkaista asian USA:n kautta. KKH´sta en luovu, uutta sähköpostiosoitetta en aio hankkia. Tulkitsin vallitsevaa tilannetta avoimeen rempseään tyyliini. En puhunut salaliitoista mitään. Muut puhuvat salaliitoista ja Ristokin on äimän käkenä. Tämä lienee suomalaisen DX-toiminnan uusi alennustila. 73´s KKH ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com<mailto:DX@hard-core-dx.com> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Kenties, kenties re:
Hei DX-keskustelua ja dx-uutisia ym. löytyy myös sdxl:n keskustelupalstoilta. Kannattaa liittyä siihenkin SDXL-AM@yahoogroups.comJa toivottavasti lokauksiasi pian on taas onlinelokissa. Oletko koittanut vaihtaa salasanasi? 73's jhy 7. maaliskuuta 2017 klo 10.15 kirjoitti: > Morjens vaan > > Totuus lienee se, että monet ns. eliittikuuntelijat loikkasivat täältä, > kun kyllästyivät keskusteluun ja siirtyivät peukkusivulle toisiaan > kehumaan. Sivusto koki kolauksen, sitä käyttivät enää lähinnä minun > kaltaiseni DX-tavikset. Sivustoon viime aikoina liittynyt negatiivinen > ilmapiiri ei ole ainakaan auttanut. Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n > facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti > kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui > edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ? > > Totta kai minulla on ollut suora yhteys OLLiin log.hard-core-dx.comin > kautta, ja se toimikin yleisesti ottaen hyvin vuosikausien ajan. Se avautui > hyvin. Pari painallusta ja olin OLLissa. Nyt niin ei ole. > Vanha informaatio ei kelpaa, sivusto ei aukea. Yritin rekisteröityä > uudelleen, mutta user name KKH oli jo käytössä, sähköpostisoitteeni > samaten. Totta kai ne ovat, koska olin käyttänyt niitä alkuperäisessä > rekisteröitymisessä ehkä 15 vuotta sitten. > > Olin ajatellut, että HCDX-Staff voisi ratkaista asian USA:n kautta. > KKH´sta en luovu, uutta sähköpostiosoitetta en aio hankkia.. > > Tulkitsin vallitsevaa tilannetta avoimeen rempseään tyyliini. En puhunut > salaliitoista mitään. Muut puhuvat salaliitoista ja Ristokin on äimän > käkenä. Tämä lienee suomalaisen DX-toiminnan uusi alennustila. > > 73´s KKH > > > ___ > DX mailing list > DX@hard-core-dx.com > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > ___ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Kenties, kenties re:
Minulla oli kauan sitten sama tilanne, login OLLiin meni jotenkin jumiin. Tein uuden tunnuksen jolla se sen jälkeen on onnistunut. Login-tunnus on siis eri asia kuin palstalle lokauksen perään tuleva nimimerkki. Tämän jumin syy ei minulle selvinnyt, eikä ole kiinnostanutkaan sen jälkeen kun homma lähti taas toimimaan. Sähköpostiosoitetta ei tarvinnut vaihtaa ainakaan minun tapauksessani, ei myöskään nimimerkkiä. Viime aikoina en ole itse kokenut ilmapiiriä täällä mitenkään negatiiviseksi. Joitakin vuosia sitten oli joitakin episodeja jotka eivät olleet kunniaksi keskustelukulttuurille, jos oletetaan että sellainen kulttuuri on olemassa. Omallakin suhtautumisella saa yhtä ja toista aikaan. 73 de JTS - - - On 7.3.2017 10:15, kari.h...@kolumbus.fi wrote: Morjens vaan Totuus lienee se, että monet ns. eliittikuuntelijat loikkasivat täältä, kun kyllästyivät keskusteluun ja siirtyivät peukkusivulle toisiaan kehumaan. Sivusto koki kolauksen, sitä käyttivät enää lähinnä minun kaltaiseni DX-tavikset. Sivustoon viime aikoina liittynyt negatiivinen ilmapiiri ei ole ainakaan auttanut. Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ? Totta kai minulla on ollut suora yhteys OLLiin log.hard-core-dx.comin kautta, ja se toimikin yleisesti ottaen hyvin vuosikausien ajan. Se avautui hyvin. Pari painallusta ja olin OLLissa. Nyt niin ei ole. Vanha informaatio ei kelpaa, sivusto ei aukea. Yritin rekisteröityä uudelleen, mutta user name KKH oli jo käytössä, sähköpostisoitteeni samaten. Totta kai ne ovat, koska olin käyttänyt niitä alkuperäisessä rekisteröitymisessä ehkä 15 vuotta sitten. Olin ajatellut, että HCDX-Staff voisi ratkaista asian USA:n kautta. KKH´sta en luovu, uutta sähköpostiosoitetta en aio hankkia. Tulkitsin vallitsevaa tilannetta avoimeen rempseään tyyliini. En puhunut salaliitoista mitään. Muut puhuvat salaliitoista ja Ristokin on äimän käkenä. Tämä lienee suomalaisen DX-toiminnan uusi alennustila. 73´s KKH _ ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
[DX] Kenties, kenties re:
Morjens vaan Totuus lienee se, että monet ns. eliittikuuntelijat loikkasivat täältä, kun kyllästyivät keskusteluun ja siirtyivät peukkusivulle toisiaan kehumaan. Sivusto koki kolauksen, sitä käyttivät enää lähinnä minun kaltaiseni DX-tavikset. Sivustoon viime aikoina liittynyt negatiivinen ilmapiiri ei ole ainakaan auttanut. Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se tapahtui edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ? Totta kai minulla on ollut suora yhteys OLLiin log.hard-core-dx.comin kautta, ja se toimikin yleisesti ottaen hyvin vuosikausien ajan. Se avautui hyvin. Pari painallusta ja olin OLLissa. Nyt niin ei ole. Vanha informaatio ei kelpaa, sivusto ei aukea. Yritin rekisteröityä uudelleen, mutta user name KKH oli jo käytössä, sähköpostisoitteeni samaten. Totta kai ne ovat, koska olin käyttänyt niitä alkuperäisessä rekisteröitymisessä ehkä 15 vuotta sitten. Olin ajatellut, että HCDX-Staff voisi ratkaista asian USA:n kautta. KKH´sta en luovu, uutta sähköpostiosoitetta en aio hankkia. Tulkitsin vallitsevaa tilannetta avoimeen rempseään tyyliini. En puhunut salaliitoista mitään. Muut puhuvat salaliitoista ja Ristokin on äimän käkenä. Tämä lienee suomalaisen DX-toiminnan uusi alennustila. 73´s KKH ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html