Olen siis pilvessä nyt. Vaikuttaa toimivan. Asemia sivullani noin 45 kipaletta
tuolta 80-luvun alkupuolelta. Joskus lisäillen taas.
Mainostus loppui joksikin aikaa- seuraaviin aiheisiin.
AHE
Alpo Heinonen
Vaaranlaita 5 A4
FI-96440 ROVANIEMI
FINLAND
http://www.arcticdx.fi
___
At 13:01 8.4.2014, JLN wrote:
Uppasin 2 gigatavua dx-nauhoituksia omalle
saitille. Julkistan hankkeen joskus, sitten kun
siellä on muutakin kuin fileitä. Kieltämättä,
hieman aikaa kasettien digitointiin kului.
No voi pieru, melekonen on kattaus. Mitäs
henvettiä mie olen jättänyt tekemättä s
Sivuhuomiona vain, jotta...
At 18:43 10.4.2014, MNi wrote:
Samaa sanoisin nykyisin, pelkkiä äänihäiriköitä
kaikin puolin kun yrittäisi kuunnella kevään lintuja.
TÄNÄÄN PUOLELTAPÄIVIN kävin ulatikkuni
aurinkokellosta tarkistamassa, jotta missä
asteessa se haravan silmämämääräinen etelä
oike
At 12:26 9.4.2014, Risto H wrote:
Lisää tallennuspaikkoja tulee mieleen,
kotimainen F-secure on myös perustanut pilvipalvelun nimellä Younited.
Risto H
JUUHETIMIULLE "kotimaista" pilvee.
Suo soikoon ja korpi kaikukoon, kun kaikissa
pilviserveerauksissa on piru piilossa. Ei sen
puoleen, ei
Eläkeukolle (uutisissakin joskus mainittu) "pilvipalvelut" on täyttä
hebreaa.
Eli jälleen sitä uutta ja "hienoa" IT- slangia, jolla ei tee mitään hevon
veetä.
Ja kun tietsikat eivät pätkääkään ole kiinnostaneet koskaan..., ja eivät
nytkään.
Eipä myöskään poikavuosina kaikensorttiset moottorilla räy
Hieno asemalistaus todella JLN:llä. oma projekti-innostus tuosta hieman
laski...
Otin tuon pilven käyttöön ja pistän roisit asemavyöryni (heh) jatkossa sinne-
tuo oma web-palvelun tarjoajani on hieman surkea- työskentelisin mieluummin
html-maailmassa, sinne saa sivunsa niin surkeannäköisinä ku
From: jari lehtinen
Olen itse tarkoituksella karttanut pilvipalvelimia. Koskaan ei tiedä,
milloin FBI tulee käymään, Kim Dotcom talutetaan pois käsiraudoissa ja
kaikki tallennettu data tuhotaan, kun firma ei ole enää maksamassa
laskujaan,
No joo, tuo on kyllä otettava huomioon, itse olen ajatell