Tässä radioaaltojen kylmässä sodassa länsivaltiot ovat siis heittämässä
pyyhkeen kehään ... kuten sanotaan. Kiina kun lisää HF-lähettimien ja
lähetystensä määrää jopa miljoonilla dollareilla vuodessa.
Jostain syystä kuvitellaan, että Internet voi korvata vapaan tiedon
välityksen lyhytaaltojen
Kiinnostaa minuakin. Muistaakseni myös 10040,
12095 ja 15070 olivat aikoinaan hyviä BBC:n
ohjelmakuuntelutaajuuksia. Voin kyllä muistaa nuo taajuuslukemat pieleennkin.
73, IS
At 09:01 30.11.2013, you wrote:
Sitä vaan kysyisin, mikä on nykyisin BBC:n WS
parhaiten päivisin kuuluva taajuus?
Huonolta vaikuttaa entisiin aikoihin verrattuna ja kevyellä kalustolla
kuunneltuna.
Eurooppaan suunnatut lähetykset pudotettiin jo aikoja sitten
käytännöllisesti katsoen kokonaan pois. Hetki sitten oli kaksi taajuutta
toiminnassa, 5875 kHz (Woofferton) ja 7355 kHz (Moosbrunn), mutta
molemmat
At 11:22 30.11.2013, you wrote:
Mielestäni ns. länsimaissa on tehty
virhearvioita sekä hätiköityjä ja hieman
naiiveja johtopäätöksiä lyhytaaltolähetysten suhteen.
73 de JTS
Samaa mieltä olen. Sitä mukaa kuin muut ovat
vaienneet lyhytaalloilla, Kiina on ottanut show'n haltuunsa.
En ole
IS:lle kommentti:
R Australia on vielä äänessä, esim. parhaillaankin (1210 UTC) 12085 kHz.
Kuuluu vähintään kohtalaisesti.
HFCC:n listasta löytyy.
73 de JTS
- - -
On 30.11.2013 12:44, ilkka suni wrote:
At 11:22 30.11.2013, you wrote:
Mielestäni ns. länsimaissa on tehty virhearvioita sekä
Tämän käyttöä suosittelen: http://www.short-wave.info/index.php . Todella
hyvät hakumahdollisuudet ja paljon tietoa!
73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M.
-Alkuperäinen viesti-
Lähettäjä: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Juha Solasaari
Lähetetty: Saturday, November 30, 2013 2:16
Moi;
Ei BBC enää juurikaan kuulu kaupunkiolosuhteissa, mutta häiriöttömissä oloissa
iltapäivällä Kaukoidän releointi ja illalla Ascension kuuluvat . Parasta on
mennä short-wave.info sivustolle ja siellä mainituilla taajuuksilla kokeilla,
kuuluuko vai ei. Vaihtelee melkoisesti kelien mukaan.
PS:n listassa on pieni kirjoitusvirhe:
BBC Mahé kuuluu juuri parhaillaan taajuudella 12095 kHz (ei 13095), siis
1500-2000 UTC.
73 de JTS
- - -
On 30.11.2013 12:36, Pentti Stenman wrote:
Jos jotakin Seychellit kiinnostaa, niin tässä ovat Mahén kautta
lähetettävät englanninkieliset
Tietojen oikeellisuuden osalta kannattaa kuitenkin suhtautua
varauksella. Tässä esimerkki syyskuulta:
Short-Wave Frequency Schedule for BBC in ENGLISH at 2206 GMT --- For
two hours I heard BBC on 15400, 12095 and 9915.
At this time just after six PM EDT the only BBC on shortwave is from
the
Olen kerran tsekannut lähettimen paikan sw.infosta, ja se osoittautui
vääräksi.
EiBi on _aika_ luotettava ja ulkomaanlähetusten osalta lienee HFCC
parhaiten ajan tasalla.
PS
- Original Message -
From: Mauno Ritola mauno.rit...@gmail.com
To: Suomalaisten DX-lista
Saako BBC:ltä verifiointeja nykyään jostain?
73 de TIK
-Original Message-
From: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] On Behalf Of Juha Solasaari
Sent: 30. marraskuuta 2013 19:05
To: Suomalaisten DX-lista
Subject: Re: [DX] BBC Seychelles lopettaa
PS:n listassa on pieni kirjoitusvirhe:
Kyllähän nuo suoraan releasemalle lähetettyihin
rapoihin käsittääkseni vastaavat ihan ok.
JSA
- Original Message -
From: Timo Klimoff timo.klim...@dnainternet.net
To: 'Suomalaisten DX-lista' dx@hard-core-dx.com
Sent: Saturday, November 30, 2013 10:25 PM
Subject: Re: [DX] BBC
** CUBA. 530, Nov 30 at 0125 on caradio I am getting two stations in Spanish,
mixed with the fast SAH from presumed remnant of K530AM Vance AFB Enid, which
has ceased modulating. One is obviously Enciclopedia, mostly music, and the
other is continuous talk, sounds Cuban, think I hear ``Radio
Hi folks, After a lengthy hiatus, I'm back with a head scratcher:
For the first time, on Nov 22 ( 23) heard on 1540 kHz at 0754-UTC on an
analog clock-radio a loop consisting of a tone/message: This is Westwood
One Radio Network's A-M-C-8 Transponder 23; To authorize your receiver
contact c.
Konnie,
Welcome back. It would have helped a lot to get a bearing on it with your clock
radio.
This happens far too often when some automated station fails to plug into the
correct satellite feed.
73, Glenn Hauser, OK
On Sat, 11/30/13, Konnie
** ARGENTINA. 15345v, Sat Nov 30 at 2223, no signal from R. Nacional (15320
KSDA Guam is in well). Still nothing at 0056 December 1.
Bryan Clark in New Zealand had asked, ``RAE AWOL? No sign of RAE Buenos Aires
on 15345v at 2020 UT 29 November or 11711v at 0250 UT 30 November. Nothing at
Send Hard-Core-DX mailing list submissions to
hard-core-dx@hard-core-dx.com
To subscribe or unsubscribe via the World Wide Web, visit
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/hard-core-dx
or, via email, send a message with subject or body 'help' to
17 matches
Mail list logo