Monielementtinen jagi on valitettavasti melko kapeakaistainen ... toki
antennilla "kuuluu" muillakin kuin resonassitaajuuksilla, mutta alkuperäisen
mitoituksen mukainen suuntaava antenni ei ko. taajuuksilla enää ole. Ns.
"vireeseen meno" eli sovitus alkaa myös muuttua melkoisesti
resonanssitaajuuden ulkopuolella. Toki kaikilla antenneilla on jonkinmoinen
suuntakuvio aina olemassa ...

Suuntaavuuden idea on, että saadaan vahvistusta - ja saadaan muiden suuntien
kuin pääkeilan asemia minimoitua. Noilla mitoilla saisi myös rakennettua
mahtavan logperiodisen, joka HF-alueiden laajakaistaisempaan kuunteluun
olisi sopivampi kuin kapeakaistainen jagi. Kerrostettujen antennien idea
taas puolestaan on, että niitä vaiheistamalla saadaan muutettua pystysuunnan
keilaa ja toki vahvistustakin lisää. Säädettävää keilaahan esim. VOA on
käyttänyt lähetysantenneissaan. Matalin tulokulma on korkeimmalla olevalla
antennilla, mutta tämä ei aina ole paras vastaanotossa - tulokulma
vaihtelee.

Esim. FM:llä käytetään yllättävän paljon kovin matalia sijoituskorkeuksia -
pisin yhteysetäisyys saavutetaan korkealla olevalla antennilla, jonka
tulokulma (take-off angle ) voisi olla esim.  jotain 1-3 asteen luokkaa.

73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M.
 

-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com]
Puolesta Matti Ponkamo
Lähetetty: 31. toukokuuta 2013 10:00
Vastaanottaja: dx@hard-core-dx.com
Aihe: Re: [DX] Tämmöinen pikku antenni...

Sovituksilla tuolla Monsterilla vois kuulua keskiaalloilla paljonkin,
tarttis katsoa analysaattorilla sopivuus.
Ei juuri roiku elementtien päät (huomaa myös kapasitanssihatut!). Tuonne
OH8X:ään olisi kiinnostavaa tehdä pediotioreissu - tuo kilpa-asema taitaa
olla melkoisen varattu.
Muistaakseni Kanarialla ja Jamaikallakin on melko hieno kilpailukäyttöön
sopiva hamssiasema, kuulisi varmaan lattareita mukavasti. Ja rahaakin palaa
tietysti jo reissaamiseen ja kaluston roudaamiseen melkoisesti. (Joo, en ota
kantaa pistelaskentaan.) IRA:n kanssa kuunneltiin pari vuotta sitten
Laivaston Radioamatöörien
(OH1AJ) 80 metrin beamilla (3 el., monta metriä ASL) keskipitkiä,
eurooppalaiset kuuluivat aika hyvin, antenni sojotti etelään. Harmi, että
kääntömoottori oli juuri silloin jumissa, ei saatu kokeiltua muita suuntia.
OH1AA:n 80 m dipoli Turun Hirvensalossa "piikkaa" analysaattorin (MiniVNA)
ja muistini mukaan n. 1100 kHz kohdalla, joten sielläkin pystyisi jotain
kuulemaan. Ehtis ja viitsis vaan.
73, MOP

> Mitenkähän tuolla 160 metrin antennilla kuuluisi X-bandi?
> http://www.radioarcala.com/nbspStation/TowersandAntennas/Tower7/tabid/
> 358/Default.aspx
> t. MNi

____________________________________________________________________________
_______
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to