Tervehdys,

Kiitos Martti erinomaisesta tekstistä eilen. Rakentavia, inspiroivia ja eteenpäin vieviä ajatuksia!

Jyrki esitti aiemmin päivällä mielenkiintoista ja oivallista pohdintaa, josta innostuin valtavasti. Haluan jatkaa aiheesta ja esittää jarrumiehille kymmenen kysymystä kimpparaportoinnista/kimppavastauksista?

1.       Miten määritellään kimpparaportti?

2.       Miten määritetään kimppavastaus?

3.       Kumpi on pahempi synti: kimppavastaus vai kimpparaportti?

4. Jos kaksi kuuntelijaa kuuntelee samassa paikassa, lähettää eri raportit, mutta saavat yhteisen vastauksen (esim. meili osoitettu yhtä aikaa molemmille), onko se kimppavastaus?

5. Kohta 4, mutta raportit lähtevät samassa kuoressa. Mikä on tuomio tällöin?

6. Kohta 4, mutta raportit lähtevät samassa kuoressa ja ovat kirjoitettu samalle paperille. Miten nyt?

7. Yksi lokaa onlineen ja kolme muuta peesaavat lokauksen. Kaikki lähettävät oman raportin, mutta saavat kollektiivisen pdf:n? Onko se yhteisvastaus?

8. Kohta 7, mutta kaikki laittavat raporttinsa samaan kuoreen ja samalle paperille. Mikä on tuomio?

9. Henrik auttaa viittä lattarikuuntelijaa saamaan vastauksen. Henrik kirjoittaa asemalle ja kertoo kuuntelijoiden nimet. Onko kyseessä kimpparaportti?

10. Kohta 9 ja asema vastaa vain Henrikille, joka forwaa vastauksen eteenpäin kaikille kuuntelijoille. Onko kyseessä kimppavastaus?

11. Syntyykö rajanveto kimpparaportin ja yksinkertaisen ihmisen raportista siinä, että ne on postitettu eri kuorissa, vai siinä, että ne ovat eri papereina, vaikka ovatkin samassa kuoressa, vai siinä, että kaksi nimeä mainitaan samassa paperissa? Entä jos tuo sama paperi lähetetään kahdessa eri kuoressa asemalle?

12. Jos aseman sihteeri kokoaa kaikki raportit samaan nippuun ja antaa ne chief engineerille, ja chief engineer tekee yhteisen monisteverifioinnin raportoijille, onko kyseessä kimpparaportti, kun sihteeri on ne niputtanut yhteen? Onko siis sihteeri se, joka tässä tekee syntiä?

Lupaan tarjota seuraavassa kesiksessä oluen kymmenelle seuraavalle, jotka keksivät lisää vastaavanlaisia kysymyksiä.

73
JMS

PS. Kimppavastausten vertaaminen olympiaviestin mitaleihin on typerin pitkään aikaan esitetty ajatus. Miksei voi verrata vaikka kuukävelyyn? Kaksi miestä lentää samalla raketilla, mutta molemmat saavat kuupisteen.

PS2. Jarrumiehet olisi syytä erotella rankissa laittamalla nimimerkin eteen iso J-kirjain. Tällöin saataisiin palstoille myös kauniilta näyttävä nimimerkki JIM.





___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to