Kommentti Ristolle: "Mielest�ni perustelu t�ss� asiassa sill�, miten asema kuuluu, on melko ontuvaa. Samalla perusteella Eurooppalaisista l�hiasemista ei pit�isi saada pistett� ja vain heikosti kuuluvat asemat on sit� oikeata DX:�� ja pisteen arvoisia. Esim. itse aikanaan kytt�ilin 80-luvulla l�hialueen UHF TV-alil�hettimi�, joilla on tehoa 1-10W, ja niidenk��n nappaaminen ei mit��n helppoa ollut. Niiden n�keminen oli henkil�kohtainen saavutus ja hyv�n fiiliksen siit�, ett� oli saavuttanut jotain."
Viel� hatarammalla pohjalla pistelaskennassa on nykyinen keinotekoinen jako ulkomaisiin ja suomalaisiin yleisradioasemiin. Se johtaa kohtuuttomaan ja ep�oikeudenmukaiseen lopputulokseen esimerkiksi Ahvenanmaan tapauksessa. Kaikki yleisradioasemat pit�� panna samalle viivalle, niin ei tarvitse arvioida asemien signaalin voimakkuutta sen enemp��. Sitten loppuisi my�s ainainen "jupina" asian ymp�rill�. "T�m� pistelaskennan korostaminen ja kuin se olisi ainoa t�rke� asia turhauttaa aina aika ajoin. Eik� harrastuksen pit�isi olla hupia ja saavutuksista voi nauttia ilman niit�kin?" Turhautuminen on varmaan molemminpuolista. Olen toistuvasti h�mm�stellyt sit�, miksi pistelaskennasta ei voida k�yd� avointa ja asiapohjaista keskustelua. T�ll�kin palstalla esiintyy mielipiteit�, joiden mukaan reformistit ovat �yksitt�isi� h�irik�it�, joiden pit�isi ymm�rt�� j�tt�� pistelaskenta �viisaampien� hoitoon. Toivoisin, ett� muutoksen vastustajat toisivat esille omat argumenttinsa, miksi j�rjestelm�� ei saa muuttaa sen sijaan, ett� yritt�v�t tukahduttaa keskustelua. T�st�kin kommentista vet�� joku ihan suotta "herneet nen��n". Kyll� kuuntelusta voi nauttia ilman pisteit�kin, mutta pistelaskennan pit�� olla oikeudenmukaisella pohjalla, jonka j�senist�n enemmist� voi tuntea omakseen. �skett�inen kansan��nestys antoi selv�n viestin siit�, ett� selke� enemmist� t�m�nkin palstan lukijoista kannattaa muutosta. Reformia puolustaen, 73 HAR ................................................................... Luukku Plus paketilla p��set eroon tila- ja turvallisuusongelmista. Hanki Luukku Plus ja helpotat el�m��si. http://www.mtv3.fi/luukku ___________________________________________________________________________________ Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
