Hei,

olen tässä ihmetellyt, että missä oikein mennään, nimittäin OOo:n tulevien versioiden suhteen.

Netistä ei löydy mistään julkisesta paikasta mitään mainintaa 3.1:n jälkeisestä tulevaisuudesta, vaikka kaiken järjen mukaan nyt pitäisi jo visioida isolla porukalla 4.0:aa. Vähintäänkin 3.2:n aikataulu ja odotettavissa olevat uudet ominaisuudet pitäisivät olla näkyvissä. Koodin avaamisen kymmenvuotisjuhlat ovat ovella ja ensimmäinen vakaa versiokin täyttää kohta 10 v. - eli pitäisi olla 3.4 - 4.0 odotusta ja tihenevää jännitystä ilmassa, tämän hiljaisuuden sijasta.

Ja taustalla on sitten tämä "dying horse" keskustelukin. On tehnyt mieli kommentoida tuota keskustelua blogissa, mutta tuntuu vähän huterolta kirjoittaa mitään, kun ei ole mitään käsitystä siitä, missä mennään.

Edellisen kerran tuntui samalta 2005, kun 2.0 julkaistiin ja syntyi kiista Java-koodin asemasta OOo:n kehityksessä. Tuolloin(kin) oli ilmassa mielestäni aivan selvä konflikti SUNin ja yhteisön välillä, joka sitten ratkesi siten että SUN taipui johdonmukaisemmin avoimen lähdekoodin suuntaan. Tätä sitten vahvisti lisensoinnin yksinkertaistaminen jossain vaiheessa.

Nyt tuntuu siltä, että taas ollaan vakavan konfliksin edessä. Tosiasiahan se on, että OOo:n kehitys on hidasta, visioita ei ole maalailtu ja uutta väkeä ohjelman ympärille kertyy vain lisäosien ja tyylitiedostojen nikkaroijina. No lokalisaatiot kyllä tuntuvat elävän - espankielen eri versioita ilmestyy jakeluun koko ajan jne. Mutta ohjelman ytimen ja käyttöliittymän kehittäjien määrä sitten onkin jo aika pieni. Joku mainitsi, että aktiivisesti panostavien määrä syksyn aikana oli ollut 77 kehittäjää.

Pekingissä ilmeisesti tosin pohdittiin tuota ohjelman ytimen keventämistä ja modulaaristamista, mutta aika pienessä porukassa sitä näemmä pohditaan.

Enemmän ohjelma näyttää kehittyvän forkkien suunnalla: Go-OO, Red Office, NeoOffice jne. pitävät sisällään pieniä panostuksia, joita "virallisessa" OOo:ssa ei näy. Yhtään kun osain koodata, niin vois lähteä rakentamaan Office for Schools and Universities (OSU) forkkia ;-)

Kolmenollan julkaisu osoitti mielestäni täysin yksiselitteisesti sen, kuinka tärkeitä pienetkin parannukset käyttöliittymässä ovat. Vaikka ominaisuuksia ei tullut juuri mitään uusia, niin ohjelma sai aivan merkittävän kasvojenkohotuksen ihan muutamalla pienellä mutta tärkeällä muutoksella. Kehityksen pitäisi mennä tähän suuntaan vauhdikkaasti eteenpäin. MS:n Office 2007 alkaa kohta vakiintua uudeksi de facto standardiksi ja sen rinnalla vanha käyttöliittymä on todellakkin eilisen päivän kamaa.

Eli kaipaisin todellakin hieman tarkempaa tietoa siitä missä mennään. OOo:n omat viralliset sivut eivät tarjoa mitään todellista tietoa ohjelman kehityksessä. Planet Go-OO on siinä mielessä todella hyvä, että siellä näkee bugi-ilmoituksia ja keskustelua ohjelman kehittämisestä - miltei humanistillekin aukeavalla tavalla.

Osaiskohan joku sanoa, että mitä kanavaa seuraamalla pääsisi vähän paremmin tuntumaan asioiden tilasta.

Jaan Michael Meekin huolestuneisuuden, mutta toisaalta tiedän kokemuksesta että ihan yllättävällä tavalla näistä solmukohdista on aina nytkähdetty eteenpäin. Niin varmaan nytkin.

Silti noita vinkkejä - ja arvioita tilanteesta - seurattavista kanavista mielellään kuulisin.

JusSi

PS: Huh, tulipa vuodatus - toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti ;-)

---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]

Reply via email to