Tervehdys,

Rako (Rariteettikomitea) on vanhan ATL:n (asemantunnistuslautakunnan) uusi 
nimi. Jäsenkuntaa laajennettiin keväällä 2012, kun alkuperäisillä jäsenillä 
alkoi olla liiaksi töitä SDR-aikakaudella.

Rako ja ATL ovat Liiton vahvistamia ja Liiton alla toimivia elimiä, joilla ei 
ole muuta tehtävää kuin varmistaa uusien asemien lokaukset ja tarjota kaikki 
osaamisensa uusien asemien tunnistamiseen. Muita tehtäviä emme ole saaneet 
emmekä halunneet.

Ilman Rakoa tässä maassa päätyisi lokeihin vuosittain kymmeniä asemia, jotka 
perustuvat ylioptimismiin. Kuten jo aiemmin on tullut todettua, myös 
lintulajeja olisi tässä maassa bongattu tuplamäärä, jos uusia bongauksia ei 
tarvitsisi mitenkään todistaa. Sellainen anarkia veisi motivaation aika monelta 
harrastajalta.

Sitten motivoivampiin aiheisiin. Tänään on taas sähköpostilaatikkoon 
ropsahdellut kivoja asemia. Ituporangasta, Brasilian Santa Catarinasta 
taajuudella 1310 kHz lähettävä Radio Sarandi kuittasi joulukuisen raportin 
kommentoimalla jokaista ohjelmakohtaa. Harvoin saa näin yksityiskohtaisia 
vastauksia.

Philadelphialainen daytimer WNWR 1540 vastasi myöskin nopeasti. Aseman 
‘president’ kuittasi jo toisen raporttini viikon sisällä, kun edellisellä 
viikolla hän vahvisti WCRW Leesburg, Virginian taajuudelta 1190. Heillä olisi 
vielä kolmaskin daytimer omistuksessa, Washington DC:n WUST 1120. 

Kolmas ja yllättävin vastaus oli ensimmäinen paikallissudanilaiseni, Kadugli 
Radio 1602 kHz eteläisestä Kordofanista, Etelä-Sudanin rajalta. Arabiankielinen 
vastaus sisälsi asiallisen verifioinnin kohteliaisuuksien kera. Mukana oli myös 
äänifaili aseman ideistä sekä kivoja kuvia hymyilevästä henkilökunnasta.

73
Jim




___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2011 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2011
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to